tiistai 14. elokuuta 2018

Kävelylenkki yksin ja pieni kurkistus vuoden 2019 asuntomessualueelle


En ole kesän aikana paljonkaan lenkkeillyt yksin. Lähes koko kesän ajan, se vähäinenkin liikkuminen on tapahtunut jonkunlaisella kokoonpanolla perheestämme. Kahdestaan, kolmestaan tai neljästään. Pyöräily on ollut yksi perheemme suosikeistamme viime viikkojen aikana.



Nyt kun kelit viilenivät, on aika ottaa taas yksinään lenkkeily mukaan arkeen. Sitä vain tarvitsee. Että saa mennä kuulokkeet korvilla, omaa vauhtiaan ja omaa reittiään. Olla ihan yksin ajatustensa kanssa. Hengitellä ulkoilmaa. Tuoksutella tällä hetkellä lähestyvää syksyä. Huomata, miten kireä mieli pikkuhiljaa rentoutuu askelten ja hyvän musiikin tahdissa.

Tänään otin suunnaksi läheisen Pioneeripuiston luontopolun, jossa mieli lepää. Yleensä siellä saa lenkkeillä rauhassa, harvemmin näkyy muita. Maisemat ovat upeita, siellä Kymijoen rannassa. Ihania, sykettä nostavia mäkiä. Myrskyjen ja kovien tuulien voimasta kaatuneita puita. Vihreää, historian havinaa. Jonkun verran näkyy menneiden aikojen sotahistoriaakin. 





Kyseisen luontopolun viereen on parhaillaan rakentumassa ensi vuoden, eli vuoden 2019 Kouvolan asuntomessualue, vain reilun kilometrin päähän kodistamme. Miljöö on upea ja parhaillaan alueella rakentuu pari taloa, lisäksi ulkoalueita ja infrastruktuuria rakennellaan. 

Jännityksellä me kyläläiset mietimme, saadaanko alue valmiiksi ajallaan, millaiselta alue loppujen lopuksi tulee näyttämään sekä minkä verran tänne löytää messuvieraita ensi vuonna? Tuoko asuntomessut kaivattua positiivista mainetta turhaankin parjatulle Kouvolan betonihelvetille? Herättääkö messut tietyllä tapaa henkiin tämän Korian taajaman, jossa on ihmislapsen ihan hyvä olla? Lähellä Kouvolan keskustaa, mutta kuitenkin lähellä maaseutua. Aika ihanteellinen paikka asua.



Jännä nähdä, miten käy, mutta tuleehan ensi vuosi olemaan jännittävä ja kylällämme tapahtuu paljon. Toisaalta kiva päästä olemaan osa tällaistä tapahtumaa, ihan vain asumalla lähellä ;) Ja eiköhän sitä tule ensimmäisen kerran ikinä mentyä asuntomessuille.

Täytyykin nyt useammin lenkeillä suunnata tarkastelemaan tulevan asuntomessualueen rakentamista sekä räpsimään kuvia.


Rakkaudella
Henna


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Eskarilaisellemme


Tänä vuonna kun uudet ekaluokkalaiset aloittavat koulutaipaleensa, aloittaa myös meidän esikoinen eskarin.




Päiväkotiuraa esikoisellamme on takana jo kaksi vuotta, joista ensimmäisen vuoden hän oli päiväkodissa kahtena päivänä viikossa, viisi tuntia kerrallaan. Vuosi sitten palasin töihin ja molemmat pojat ovat päiväkodissa joka arkipäivä noin seitsemän tuntia päivässä.

Nyt esikoinen siirtyy saman päiväkodin tiloissa toimivaan eskariryhmään. Mukaan vanhasta ryhmästä lähtee monta vanhaa tuttua, mutta ryhmään tulee niin sanotusti uusiakin lapsia, päiväkodin muista ryhmistä. Osa hyvistä kavereista joutui siirtymään toiseen päiväkotiin eskariin.

Eskarin alkamista on vähän jännitetty, eniten kuulemma jännittää ne uudet lapset. Ryhmän aikuisten sekä tilan suhteen on tultu tutuiksi jo heinäkuun aikana, kun ryhmiä oli yhdistelty hiljaisemman kuukauden takia. Eilen hän jo kutsui aikuisen meille katsomaan erästä telkkarisarjaa. "Joo, tuu vaan joku ilta kattomaa!" Mielestäni hienoa, että tiettyä luottamusta ryhmän aikuisiin jo löytyy.

Sen kummemmin meillä ei ole eskarin aloitukseen valmistauduttu. Puhuttu tottakai ja mietitty, että jo vuoden päästä alkaa koulu!



"Rakas esikoisemme,

Olkoon eskarivuotesi huikean hieno!

Monta uutta asiaa tulet oppimaan,
monen monta juttua saat ihmetellä.

Saatte muiden eskarilaisten kanssa olla niitä päiväkodin vanhimpia,
jotka saavat tehdä vähän enemmän spesiaalijuttuja. Vain isojen lapsien juttuja.

Eskarivuotena ei tarvitse oppia lukemaan tai laskemaan, siellä vain harjoitellaan tulevaa koulutaivalta varten.

Älä anna muiden lannistaa sinua. Älä anna heidän kiusata sinua herkkyytesi tai kiltteytesi takia. Jos sinulle ilkeillään tai kiusataan, älä epäröi kertoa aikuiselle tai meille vanhemmille.

Sinussa on paljon sellaista hienoa ja upeaa herkkyyttä, jonka toivomme säilyvän. Olet sanavalmis, empaattinen ja otat muut huomioon. Olet kohtelias ja ystävällinen. 

Kuluneen kesän aikana sinulta on lähtenyt kaksi hammasta, olet rohkaistunut kiipeilemään kiipeilytelineissä sekä isoimpana juttuna oppinut ajamaan ilman apupyöriä, vaikka alkuun niin kovasti jännitit. Nyt pyöräily sujuu niin hienosti.

Rakas esikoisemme, sinä kyllä pärjäät. Äiti, isi ja pikkuveikka rakastavat sinua ja elämme tässä mukana. Ihanaa eskarivuotta Sinulle!"




Tänään vietimme pitkästä aikaa esikoisen kanssa aikaa kahdestaan. Kävimme pyörillä puistossa ja kaupassa. Puhuimme, että otamme säännölliseksi tavaksi olla joskus kahdestaan, koska sitä jokainen lapsi tarvitsee. Kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa, jolloin lapsi saa vanhemman jakamattoman huomion.

Mutta, huomenna se sitten alkaa, 
eskari. Meidän ensimmäinen vauva, meidän esikoinen lähtee jo eskariin.

Rakas joulukuun poikamme.


Rakkaudella
Henna




torstai 2. elokuuta 2018

Toisinaan ihmisten typeryys väsyttää


Koska kirjoitat blogia ja/tai olet aktiivinen somevaikuttaja, olet tottakai vapaata riistaa heille, joilla on syystä tai toisesta paha olla. Sinuun saadaan purkaa se paska olo, kunhan ei vain vahingossakaan katsota itseään peilistä ja haeta mahdollisesti apua, jos on niin paha olla.



Tulin surulliseksi, kun luin Äiti ja melukylän lapset -blogin postausta "Just nyt ei tee mieli kirjoittaa mitään". Terhillä on nykymittapuulla ajateltuna todellinen suurperhe, sillä heidän perheensä kuudes lapsi syntyi kolmisen kuukautta sitten. 

Terhillä on hyvin positiivinen sävy sekä blogissaan että somessa. Ei tarvitse lukea valitusta, kun on niiiiin rankkaa suurperheen äitinä. Ei tarvitse lukea, miten lapset osaavatkin olla niin hankalia ja arki väsyttää. Päinvastoin. Terhin blogia lukiessa pystyy ajattelemaan, että ihan oikeasti se perhe-elämä, jopa suurperheen äitinäkin, voi olla sinänsä ihan leppoisaa. Tottakai jokaisessa perheessä, jokaisessa arjessa on omat haasteensa ja huonot päivänsä, mutta noin yleensä ottaen Terhin perheen elo vaikuttaa olevan leppoisaa ja arki sujuu.

No. Koska olemme suomalaisia, kateellista kansaa, on osa ihmisistä ottanut ihan asiakseen kommentoida Terhille, miten hän blogissaan silottelee arkeaan tai että tekee lapsia ihan vain siksi, ettei tarvitsisi työelämään palata.

"On myös niitä ikävämpään sävyyn kirjoitettuja tekstejä, kuten aionko hankkia lapsia loputtomiin vältelläkseni töitä tai onko minulla muuta elämää kuin lapset? Kuulemma myös pakotan mieheni hankkimaan lapsia ja ei kauan kun erotaan tai odotan seuraavaa lasta. Arkemme on ällöttävää ja kaunistelen asioita, sillä oikeasti ison perheen arki ei voi olla hienoa."


Hävetkää ihmiset

Jos teitä niin kovasti ärsyttää lukea kyseistä blogia, älkää lukeko. Koskee muuten ihan mitä tahansa blogia. Kukaan ei pakota lukemaan ja tuntemaan sen takia ärsytystä. Olemme aikuisia ihmisiä ja osaamme itse valita lukukokemuksemme. En itsekään käytä aikaani blogeihin, jotka ärsyttävät tai joista en saa mitään irti, hyvällä.

Jos kuitenkin on ihan pakko lukea, voi itseltään kysyä, että miksi? Kateus? Oma sisäinen paha olo? Katkeruus? Toive, että saisi lukea jostain isommasta vastoinkäymisestä, ettei se kirjoittajan elämä olisikaan niin hienoa enää? Saisi itse tuntea vahingoniloa sen jälkeen? Kun itsellä on paha olla, pitäisi kaikilla muillakin olla. Näinhän ne jotkut tuntuvat ajattelevan, toisen onni on itseltä pois eikä kukaan ihminen voi oikeasti olla onnellinen.

Fiksuinta on olla kommentoimatta mitään silloin, kun oikein ärsyttää. Jos lukemasi teksti ärsyttää, ottaa pannuun, vituttaa, voi hetken hengitellä syvään ja yrittää päästä tunteesta yli. Tehdä hetken jotain muuta. Jos vielä myöhemminkin niiiin kovasti ärsyttää, voi miettiä, että mikä on se perimmäinen syy. Ja jättää edelleen kommentoimatta. Varsinkin jos asia on niinkin muille kuulumaton, kuten perheen koko tai onnellisuuden taso. 

Toisinaan ihmisten typeryys väsyttää

Somen myötä ihmisten kynnys arvostella ja haukkua toisia on madaltunut olemattomiin. Blogeissa voi vielä kommentoida anonyymisti (mikä on tosin aina hieman kaksipiippuinen juttu, jos ei mitään nimimerkkiäkään voi itsestään jättää), mutta esimerkiksi facebookissa kehdataan olla ilkeitä ihan omalla nimellä ja naamalla.

"Kun kerran kirjotat blogia, sun täytyy kestää kritiikki" Jahas. Jos näet kadulla ihmisen, joka sinua kovin ärsyttää, esimerkiksi ulkonäkönsä puolesta, menetkö hänellekin sanomaan: "Koska nyt oot täällä julkisella paikalla, saan tulla haukkuu, miten läski ja ruma oot. Ihan sama vaikkei edes tunneta, mutta tein susta omat johtopäätökseni näkemäni perusteella ja mulla on oikeus kertoa mielipiteeni"? Voihan tämän saman huudella "nimettömänä ja kasvottomana" jostain nurkan takaa.

Miettiikö osa ihmisistä koskaan, miltä tuntuisi, kun sama tapahtuisi omalle kohdalle? Moni myös vetoaa, ettei tarkoita pahalla tai sanoo "kaikella rakkaudella". "Jokainen tyylillään, MUTTA..." Paskat. Näiden ihmisten sanomisten/kirjoitusten taustalla on ihan tasan tarkkaan se, että saadaan sille toiselle ihmiselle paha olo. Päästään näpäyttämään, ehkä vähän syyllistetäänkin. Niin, että toiselle tulee huono omatunto. Sitten taputetaan itseään selkään ja kehutaan, miten hienosti sitä taas toimikaan tämän yhteiskunnan hyväksi.

"Ei pidä olla niin herkkä"

Helppo se on huudella, ettei pidä olla niin herkkä. Mitäs jos ei pidä olla niin kakkapää? Niinpä. Meitä on joka lähtöön, mutta toimeen on yritettävä tulla, jos on pakko. Mutta kenenkään ei ole pakko lukea yhden yhtäkään blogia tai seurata yhtäkään ihmistä somessa, jos ei halua/ ei kiinnosta/ henkilö yksinkertaisesti vain ärsyttää itseään.

Tiedän, että on olemassa jonkun verran niin sanotusti "vihalukijoita". He siis lukevat tiettyjen ihmisten blogeja, koska vihaavat ja inhoavat. Joko muuten vain tai sitten he ovat ihmisiä esimerkiksi menneisyydestä. He odottavat pääsevänsä hyeenoina kimppuun, jos tulee sopiva tilaisuus, josta nostaa paskamyrsky tai tulla linjoja pitkin syyllistäen ja haukkuen.

Heistä voisin sanoa, että melko säälittävää toimintaa. Ja surullista, todella surullista. Kertoo ihmisen rikkinäisestä mielestä paljon. Tuhlaisivat senkin energiansa vaikka itsestään huolehtimiseen ja yrittäisivät saada itselleen onnellisen olotilan, edes jollain tavalla. Ja unohtaisivat sellaiset ihmiset, jotka niin kovin ärsyttävät.


Tsemppiä Terhille sekä kaikille muillekin, 
jotka saavat näiden rikkinäisten ihmisten kommentteja blogeihinsa sekä someen. 
Muistakaa, että te olette sen kaiken yläpuolella.

Harvoin mulla menee tunteisiin niin paljon, että kirjoittaisin siitä blogiin asti, mutta nyt meni.


"Ei millään pahalla, mutta..."

Henna


P.S. Tämä julkaisu olikin blogin 200. postaus :)







maanantai 30. heinäkuuta 2018

Bloggaaminen - mitä kaikkea hyvää se onkaan tuonut elämääni?


Olen kirjoittanut tätä omaa, rakasta blogiani yli puolitoista vuotta. Tälle lyhyelle matkalle on mahtunut yllättävän paljon kaikkea hyvää, mistä olen enemmän kuin kiitollinen.




1. Uuden oppiminen

Blogin kirjoittamisen myötä on tullut opittua todella paljon uutta aina kirjoittamisesta somesisällön tuottamiseen, kuvien ottamiseen ja käsittelyyn sekä yhteistyökuvioihin. Yllättävän paljon mahtuu erilaisia asioita tällaiseen harrastukseen, varsinkin jos yhtään haluaa kehittyä ja kasvattaa blogiaan.

Loppupeleissä sisällön 
laatu ratkaisee.

Somemaailma on ihan oma juttunsa, mutta onneksi siihenkin alkaa pääsemään sisälle paremmin. Koko ajan ohjelmat ja sovellukset kehittyvät ja seuraajien niin sanotut vaatimukset kasvavat, mutta tärkeintä on yrittää pitää siitä omasta jutustaan kiinni.




2. Kirjoittaminen on kehittynyt

Pätee missä tahansa elämän osa-alueella; jos jotakin taitoa ei pidä yllä, se pikkuhiljaa rapistuu, unohtuu. Uudelleen aloittaminen tuntuu vaikealta, ehkä jopa pelottavaltakin.

Olin nuorempana tyttönä kova kirjoittelemaan. Kirjeenvaihto oli yksi elämäni henkireikiä jonkun kymmenisen vuotta. Älypuhelimien tullessa kuvioihin sekä elämän muuttuessa muutenkin jäi kirjeenvaihto swappailuineen pois ja sitä myötä vapaamman, henkilökohtaisen tekstin kirjoittaminen.

Muistan, kun aloittelin bloggaamista, tuntui tuolloin selkeämmän tekstin kirjoittaminen monesti todella vaikealta. Ajatuksia ja aiheita vilisi päässä, mutta niistä ei saanut järkeviä tekstejä aikaiseksi. Nykyään kirjoittaminen on niin paljon helpompaa ja sujuvampaa. Tottakai on hetkiä ja kokonaisia tekstejä, joista tuntuu, ettei ihan mennyt nappiin, mutta mie olenkin harrastelija ;)

Kun aloitin blogini toisen perhevapaan aikana, helpotti tämä harrastus myös töihinpaluuta, ettei se  hieman virallisempien sähköpostien kirjoittaminen ollut ihan niiin kamalaa pitkän tauon jälkeen :) Toisin kuin perhevapaa vol ykkösen jälkeen. Silloin jo pelkästään koneella kirjoittaminen oli ihan kaameaa, saati niiden työsähköpostien kirjoittaminen :D


3. Uudet ihmiset, niiden vanhojen lisäksi

Monet bloggaajat haluavat verkostoitua ja pitää yhtä. Itse tulee paljon luettua muiden bloggaajien postauksia, kommentoitua niitä sekä blogeissa että somessa. Näin saa samalla itselleen näkyvyyttä, mutta myös hyvää mieltä toisille, kun vaivautuu reagoimaan julkaisuihin.

Monella bloggaajalla ei välttämättä ole aikaa lukea ja paneutua muiden teksteihin, mutta itse pidän sitä tärkeänä osana uuden oppimista ja itsensä kehittämistä, omalta osaltani. En vaadi tai oleta samaa muilta.

Aina joukkoon mahtuu mielenkiintoisia blogitekstejä,  
oli ne sitten kenen tahansa kirjoittamia. 

Osa bloggaajista tuntuu jo kovin tutuilta, vaikkei heitä ole koskaan nähnyt livenä, saati edes kirjoitellut sen syvemmin. Joidenkin tekstejä lukiessa tuntuu kuin lukisi omista ajatuksistaan. Blogien lukeminen antaa myös itselleni ihan hirveästi vertaistukea elämän eri osa-alueilla, aina mielen myllerryksistä perhearkeen.

On ollut ihana tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa meitä yhdistää sama intohimo: kirjoittaminen. Heidän kanssaan voi keskustella kirjoittamisesta, kuvaamisesta, blogimaailman kiemuroista, blogiteksteistä, inspiraatiosta ja motivaation puutteesta. He ymmärtävät.


4. Blogiyhteisöön liittyminen

Tämä on yksi hienoimpia asioita kuluneen blogiurani aikana. Keväällä 2018 sain liittyä pienen, mutta ihanan blogiyhteisö Maitokahvimedian jäseneksi. Tällä hetkellä meitä on kuusi upeaa naista, jotka kirjoittelevat uusia tekstejä enempi vähempi ja jakavat somessa hyvää mieltä seuraajilleen. Maitokahvimedian yksi keskeisistä teemoista onkin "Meiltä. Sinulle."

Maitokahvimedia on läsnä somessa, olemme seuraajillemme enemmän kuin pelkkä seurattava blogiyhteisö. Kommentoimme, tykkäämme.

Blogistani on oltu kiinnostuneita myös niin sanotulta "isommaltakin" taholta, mutta koen oloni kotoisaksi juuri Maitokahvimediassa. Sopivan leppoisaa, saa olla mukana vaikuttamassa, esittämässä mielipiteitään, mutta ei ole sen isompia vaatimuksia minkään suhteen. Yhdessä teemme, jokainen oman osaamisensa ja elämänsä resurssien puitteissa.


5. Innostuminen

Bloggaaminen on ollut yksi sellaisista asioista viimeisen, reilun puolentoista vuoden aikana, josta olen ihan tosissani innostunut ja innostus on vain jatkunut. Välillä on tottakai motivaation puutetta ja huonoja aikoja, jolloin tuntuu, ettei kukaan edes lue tekstejäni, miksi edes kirjoittaa, mutta sitten tulee se joku pieni positiivinen kommentti/palaute, joka antaa taas uutta virtaa jatkaa.

Olen viime aikoina käynyt hyviä keskusteluita parin bloggaajan kanssa, joilta olen saanut ihan uudenlaista tsemppiä kirjoittamiseeni ja uskoa siihen, että tämä juttuni kantaa, pienistä lukijamääristäni huolimatta. Saan kuitenkin hyvää palautetta ja teen sitä omaa juttuani. Blogini instatili ei ole kopio jonkun muun tilistä ja tekstini kumpuavat omasta päästäni. Tottakai tulee kirjoitettua samantyylisistä asioista kuin muutkin bloggaajat (koska meitä on niiiin PALJON ja genreni ovat hyvin yleisiä), mutta silti jutuissani on se oma, hyvä tyyli, oma ääneni, kuten eräs bloggaaja hyvin kuvaili :)

Iso kiitos myös Maitokahvimedian tiimiläisille, koska heiltä saa hyvää tsemppiä ja kannustusta sekä tarvittaessa mielipiteitä teksteihin ennen kuin niitä julkaisee. Minusta on hienoa, miten siinä porukassa jokainen saa olla omanlaisensa bloggaaja, bloginsa omalla ulkoasulla ja omilla teksteillään. Yhteisö kehittyy koko ajan.


6. Terapiaa ja itsensä tuntemista

Kun asioita kirjoittaa ylös ja saa jäsenneltyä ajatuksiaan, sitä oppii itsestään yllättävän paljon uusia juttuja. Jotkut tekstini ovat olleet sellaisia terapiatekstejä. Kun olen saanut kirjoitettua ja julkaistua, olen sen jälkeen hetken aikaa todella uupunut, kuin pidemmänkin juoksulenkin heittänyt, mutta samalla olo on vapautunut. Jokin tietty möykky on päässyt ulos. Kaikista parasta on tekstin julkaisun jälkeen saada se positiivinen kommentti tai palaute hyvästä tekstistä.

Koska luen paljon myös muiden blogitekstejä, saan oivalluksia ja uusia näkökulmia asioihin. Silmäni ja mieleni ovat avartuneet monen asian suhteen aivan toisella tavalla. Joistain asioista, mistä aiemmin ajatteli mustavalkoisemmin, ei enää ajattele niin jyrkästi. Monien asioiden suhteen on tullut sellainen asenne, että miksi asian pitäisi minua ärsyttää, jos se ei minulle edes kuulu tai liity elämääni. Jos joku blogiteksti ärsyttää jo pelkän otsikon perusteella, en edes klikkaa kyseistä linkkiä. So simple is that!

En aikanaan blogia perustaessani arvannut, miten paljon hyvää tämä harrastus tulisi antamaan. Lukijamääräni eivät edelleenkään ole viikottain tuhansissa, hyvä kun edes sadoissa, mutta mulle on kehkeytynyt ihana seuraajakunta, josta olen kiitollinen.


Ei ne tuhannet seuraajat,  
vaan seuraajien laatu ja sitoutuneisuus.
Ostetut seuraajat eivät sitoudu tai reagoi. 

Suosittelen bloggaamista, tai ainakin blogien lukemista! Todella moni bloggaaja tekee erittäin hienoa työtä ja oikeasti näkee vaivaa oman asiansa eteen.


Rakkaudella
Henna


Lue myös:

Näin autat muita somenäkyvyydessä


Ota blogini seurantaan Facebookissa ja Instagramissa.
Tätä nykyä opettelen käyttämään myös Twitteriä :)



perjantai 27. heinäkuuta 2018

8 vinkkiä päivähoidon ja uuden arjen aloitukseen

Koittaako teilläkin uusi arki syksyllä, kun lapsi tai lapset aloittavat päivähoidon ja kotona ollut vanhempi palaa työelämään? Tästä postauksesta saat lempeät vinkit uuden arjen aloittamiseen.




Uuden arjen aloittaminen päivähoidon ja työelämään paluun myötä on normaalisti perheelle iso mullistus. Siinä missä aamut ovat kotona ollessa olleet rauhallisia ja hitaita sekä päivä on toisinaan aikataulutettu oman mielen mukaan, täytyy päivähoidon ja töiden alettua opetella hieman toisenlainen rytmi.

Alku voi olla hankalaa ja vaikeaakin, mutta on muutamia hyväksi havaittuja vinkkejä, joilla uuden arjen alkua voi pehmittää.

1.Tutustukaa hoitopaikkaan 

Jos mahdollista, käyttäkää tulevaan hoitopaikkaan ja sen aikuisiin sekä muihin lapsiin tutustumisessa aikaa. Päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla voi yleensä käydä muutamia kertoja yhdessä lapsen kanssa tutustumassa. 

Jotkut kunnat tarjoavat mahdollisuutta tutustua lapsen nimettyyn omahoitajaan lapsen omassa kotona. Tätä tarjousta kannattaa hyödyntää. Päivähoidon aikuiset eivät tule kotiinne kyyläämään ja syynäämään villakoirien määriä, vaan käynnin tarkoituksena on tutustua sekä lapseen että tämän vanhempiin heidän omassa, tutussa ympäristössään eli kotona. Samalla lapselle jää parempi muistijälki aikuisesta ja päivähoitoon mentäessä siellä on valmiiksi "tuttu naama".

Jos päivähoitosopimus laitetaan alkamaan esimerkiksi pari viikkoa ennen vanhemman töihinpaluuta, voi lapsi harjoitella ilman vanhempaa lyhyemmillä päivillä tulevassa hoitopaikassaan. Esimerkiksi aamun ulkoilusta lounaan jälkeiseen aikaan, jonka jälkeen vanhempi hakee lapsen kotiin päiväunille. Näin lapsi saisi totutella pikkuhiljaa päivähoitopaikan arkeen. 

2. Hankkikaa tarpeeksi varusteita

Pienemmillä lapsilla olisi hyvä olla ainakin kaksi vaihtovaatekertaa mukana, koska he saattavat sotkea herkemmin. Isommille riittänee yksi. 

Lämpöisillä ilmoilla t-paitoja on hyvä olla useampi, koska esimerkiksi ulkona käytetään eri t-paitaa kuin sisällä. Näin vähennetään hiekan ja muun rojun kulkeutumista sisätiloihin. Talven kylmillä on hyvä olla fleece-/villakerrastoa ja muutenkin riittävästi lämpöistä vaatetta. Pipoja ja rukkasia on hyvä olla hoitopaikassa kahdet. Aamun ulkoilussa kastuneet/hikoilleet hanskat eivät välttämättä kerkeä kuivumaan iltapäivän ulkoilua varten. Päiväkodeissa saattaa olla melko hyvät kuivaushuoneet, mutta perhepäivähoitajilta ei välttämättä sitä ylellisyyttä löydy.

Kumisaappaita kannattaa olla kaksi paria, yhdet kotona ja yhdet päivähoitopaikassa säilytettäväksi. Sama koskee kuravaatteita, jos kotonakin tulee ulkoiltua säällä kuin säällä. Päivähoidossa kuravaatteet ovat ehdoton lisävaruste. Talvella kannattaa tarkastaa, että kurahousut menevät hyvin toppahaalarin päälle.

Pienemmille lapsille omat vaipat ja tutit, jos ovat käytössä. Moniin hoitopaikkoihin viedään tätä nykyä xylitol-pastillit kotoa. Sisätossut/crocsit/reiskat kannattaa olla varsinkin päiväkodissa.

3. Nimikoikaa vaatteet ja varusteet

Nimikoikaa kaikki mahdollinen, kengistä ja hanskoista lähtien. Päiväkodilla työskentelee useita aikuisia ja ryhmien sisällä saatetaan sijaistaa toisia, joten ei välttämättä se normaalisti talon toisessa päässä työskentelevä aikuinen tiedä, millaiset kengät tai paita juuri teidän lapsellanne on. Isommat lapset osaavat (yleensä) jo pitää huolta omista tavaroistaan, mutta pienemmäthän laittaisi päälleen vaikka sen kaverinsa paidan samalla nyökytellen, että hänen se on :D

Nimikoida voi erilaisten nimitarrojen kanssa tai sitten ihan vain tussilla/kuulakärkikynällä merkkaa lapsen nimen tai nimikirjaimet vaatteiden pesulappuihin. Päivähoidossa voi pyörittää niitä samoja, nimikoituja vaatteita ja jättää vapaa-ajan käyttöön ei-nimikoituja vaatteita.



4. Kotoa mukaan jotain tuttua ja rakasta

Päiväunilla/lepohetkellä voi isommallakin lapsella olla oma, tuttu unikaveri. Unikaveri säilytetään päivähoitopaikassa viikon ja sen voi tuoda viikonlopuksi kotiin pesuun. Mieluiten ei raahattaisi unikaveria päivittäin kodin ja hoitopaikan välillä, näin vähennetään pöpöjen kulkeutumista.

Lapselle voi antaa mukaan kuvan vanhemmasta/vanhemmista/perheestä, jolloin lapsi voi ikävän yllättäessä hoitopäivän aikana katsella kuvaa rakkaista ihmisistä.

5. Rauhoittakaa muu elämä vähäksi aikaa

Te tulette kaikki olemaan normaalia väsyneempiä uuden arjen alettua, vaikka alku sujuisikin hyvin. Mahdollisuuksien mukaan rauhoittakaa illat, älkää raahatko lapsia kyläilemään hoitopäivien jälkeen. Voi myös miettiä, onko päivähoidossa olevalla lapselle tarpeen olla monena eri iltana suoritettavaa harrastusta, koska pitkissä hoitopäivissä on monesti lapselle aivan riittävästi virikettä ja sitä ryhmässä toimimista. Toki osa lapsista jaksaa ja haluaa harrastaa, mutta ei kaikki. Kuunnelkaa ja tarkkailkaa lapsianne.

6. Ennakoikaa ja helpottakaa arkea

Niin tylsää kuin se onkin, kannattaa arkea hieman ennakoida, tehdä asioita valmiiksi jo etukäteen. Vaikka viikonloppuna olisi kiva vain olla möllötellä, voi esimerkiksi sunnuntaina tehdä alkuviikolle ruoan valmiiksi ja katsoa, että kaikilla on tarpeeksi puhtaita vaatteita kaapeissaan useamman päivän ajalle. Sunnuntaisin on hyvä katsoa hoitoreppujen sisältö kuntoon sekä muutkin vaatteet ja tavarat, joita heti maanantaiaamuna tarvitsee.

Hoito- ja työaamuina vanhempi voi herätä hieman aiemmin, laittaa ensin itsensä valmiiksi ja herättää vasta sen jälkeen lapset. Vanhempi saa hetken aikaa latailla akkujaan tulevaa päivää varten ja sen jälkeen on hyvin aikaa laittaa lapset valmiiksi.

Kahvinkeitin kannattaa ladata jo edellisenä iltana valmiiksi, niin ei tarvitse aamulla silmät ristissä mittailla vettä ja kahvinporoja ;)

Kauppaan ei välttämättä kannata mennä suoraan töistä ja hoidosta. Jos on kuitenkin ihan pakko, kannattaa lapsille sekä itselleen syöttää pieni välipala ennen kaupan ovista sisään astumista. Näin vältetään pahimmat nälkäkiukut ja heräteostokset. Jos kauppa on lähellä, voi siellä käydä pyörähtämässä vasta päivällisen jälkeenkin.

7. Avoimin mielin kohti uutta

Ei se päivähoito ole automaattisesti paha juttu. Ei siellä olevien aikuisten tehtävänä ole tehdä lapsenne tai teidän vanhempien elämästä hankalaa, päinvastoin. Resurssit ovat tiukilla, joo. Niin sanottuja mätämunia mahtuu joukkoon, joo. Mutta pääasiassa lapsistanne pidetään hyvää huolta. Päivähoidossa lapset voivat päästä kokemaan ja oppimaan paljon kivojakin juttuja sekä luovat uusia, mahdollisesti läpi elämän kestäviä kaverisuhteita.

Oma asenteenne vaikuttaa lapsiin. Jos kaikki on automaattisesti paskaa, mikään ei muka toimi ja ei ne päivähoidon aikuisetkaan osaa hommiaan, alkaa tottakai myös lapset ajattelemaan samalla tavalla ja heidän sopeutumisensa käy vaikeammaksi. Puhukaa päivähoidosta lempeästi, lukekaa aiheeseen liittyviä kirjoja ennen päivähoidon aloitusta.

8. Antakaa armoa itsellenne sekä muille

Antakaa armoa päivähoidon aikuisille. Eivät he voi heti ensimmäisen viikon tai kuukaudenkaan jälkeen tuntea lastanne niin hyvin, että tietäisivät tämän jokaisen mielenliikkeen. Tutustuminen ottaa oman aikansa. Sanokaa ja kysykää suoraan aikuisilta, jos joku mietityttää, älkää huudelko pitkin kyliä.

Antakaa armoa myös itsellenne. Kaiken ei tarvitse sujua kuin tanssi ensimmäisestä päivästä lähtien. Tottakai ottaa oman aikansa, että uudet rutiinit asettuvat uomiinsa, mutta sinnikkyydellä ja toistuvuudella asiat alkavat sujumaan, yllättävän nopeastikin.

Takapakkia tulee todennäköisistä sairastelupäivistä. Ottakaa koko perhe tavaksi pestä käsiänne myös päivähoidosta, töistä tai kaupasta kotiin saapuessanne sekä yrittäkää syödä monipuolisesti. Monivitamiinit, maitohappobakteerit ja d-vitamiini ovat hyviä lisiä. Räkää riittää lapsilla enempi vähempi syksystä kevääseen, mutta pahimpien tautipäivien ajan lapsen olisi hyvä olla kotona sairastamassa.

Mutta ennen kaikkea,

TSEMPPIÄ <3 Hyvin se menee :) :) 


Rakkaudella
Henna


P.S. Vuorohoito lisääntyy koko ajan, joten silloin ei ole itsestäänselvää, että lapset ovat vain ma-pe hoidossa ja epäsäännöllisyyttä hoitoajoissa ja -päivissä on enemmän, mutta moni ylläolevista vinkeistä sopii myös silloin :)