maanantai 20. elokuuta 2018

Pikkuhiljaa hyvästit kesälle 2018 - kiitos, olit aivan mahtava!


Pikkuhiljaa kesä on vaihtumassa syksyyn. Kuluneen kesän lämpöisimmät päivät ovat takana päin. Yöt ovat viilentyneet, päivien valoisa aika lyhentynyt.




Kesä 2018 oli varmasti yksi parhaimpia kesiä, joita olen saanut elää tämän 32-vuotisen elämäntaipaleeni aikana. Ihana lämpö saapui luoksemme jo toukokuun alkupuolella, juuri ennen äitienpäivää. Varsinainen, se rasittava välikausiaika tuntui jäävän lyhyeksi. Jotenkin tuntuu, että tuli lähes suoraan siirryttyä toppatakista mekkoihin. 

Ihana lämpö helli meitä monta kuukautta, varsinaisia sadepäiviä ei ollut montaa. Luonto olisi tarvinnut enemmän vettä, mutta näköjään kaikkea ei voi samalle kesälle saada, ei ainakaan tämän vuoden kesälle.

Minun ja poikien kesäloma oli jo kesäkuussa. Huhtikuussa vielä nikottelin loman ajankohtaa, koska kesäkuu ei ole monena menneenä vuotena ollut mikään paras lomakuukausi, varsinkin jos on toivonut lämpöisempiä lomapäiviä. Tänä vuonna kuitenkin lähes jokainen lämpöä rakastava lomailija on saanut nauttia lämmöstä ja auringosta. Lomamme tuli kuitenkin myös tarpeeseen. Mietin, miten olisi käynyt, jos lomani olisi ollutkin vaikka vasta heinäkuun lopulla.

Mitä kaikkea kesäämme on sisältynyt?

Kerkesimme mökkeilemään muutamana viikonloppuna sekä teimme reissun Muumimaailmaan, joka olikin aivan ihana kokemus, kaikkinensa. Kävimme kaksi kertaa Tykkimäellä, jolloin toisella kerralla vietimme mestoilla peräti yhdeksän tuntia ja katsoimme iltakonsertissa esiintyneen ihanan ja taitavan Jenni Vartiaisen keikan.




Olemme viettäneet todella paljon aikaa ihan vain perheen ja sukulaisten kesken. Olen tässä miettinyt viime päivinä, että ei loppujen lopuksi tullut paljon nähtyä kavereita ja ystäviä. Muutamia treffejä saimme onneksi aikaiseksi. Ollessamme töissä ja pojat päiväkodissa, olemme paljon olleet vain kotona työ- ja hoitopäivien jälkeen. Pojilla oli pihallamme isompi uima-allas, jossa oli kiva polskia kuumimpina päivinä. 

Esikoisemme oppi ajamaan ilman apupyöriä heinäkuussa ja minäkin hommasin viimenään itselleni polkupyörän. Olemme koko perhe päässeet heittämään pieniä pyörälenkkejä. Lyhyemmillä lenkeillä perheen kuopus on viilettänyt potkupyörällään ja pidemmillä lenkeillä hän on istunut isänsä kyydissä. Itse heitin ensimmäisen 14 kilometrin pyörälenkin eräänä viikonloppuna.




Pääsimme miehen kanssa viettämään yhden lapsivapaan vuorokauden, jolloin suuntasimme oman kylän olutfestareille Kymijoen rantaan. Ilta oli ihana, oli ihana nähdä ihmisiä ja ihana oli vain tiedättekö olla, sillä tavalla vapautuneesti eikä tarvinnut miettiä mitään seuraavan aamun velvollisuuksia. Tuli otettua juomisten kanssakin kohtuudella, ettei mennyt seuraava päivä missään kauheissa oloissa sohvan pohjalla tai vessanpönttöä halaillessa. On sen verran hyvin vielä muistissa viime vuoden Pioneerifestareiden jälkiolot, ettei ihan kaksin käsin viitsi enää juodakaan. Huh.



Kiitos kesä 2018, tulen kaipaamaan sinua

Tämän vuoden kesällä on saanut käyttää hellevaatteita ja aurinkorasvaa ihan huolella. On voinut jättää asioita tekemättä, koska on ollut niin kuuma. On voinut laittaa aivoja narikkaan, ei ole tarvinnut ihmeemmin miettiä poikien päiväkotivarustuksia. Ei ole tarvinnut miettiä, että ottaako sitä sateenvarjon ja villapaidan mukaan, jos vaikka sadekuuro ja kylmyys yllättääkin. 

Varsinainen arki ja elämä on ollut niin helppoa ja huoletonta. Vissyä ja vettä on mennyt kymmeniä (satoja?) litroja, jäätelöä on syöty varmaan enemmän kuin minään aikaisempana kesänä. On pyyhitty hikikarpaloita otsalta, pidetty hiuksia aina kiinni, koska muuten olisi tullut entistä kuumempi. On ollut ihana, kun ei ole kolottanut mitään paikkoja, ei hartioita tai niveliä. On tarennut uimaan mökillä, jossa sielläkin Kymijoen veden lämpötila nousi peräti 25 asteeseen. Pojatkin tarkenivat vedessä ja heillä oli niin kivaa.




On ihailtu kauniita auringonlaskuja ja nautittu lämpöisistä kesäilloista. Hengitetty kesää, kerätty valoenergiaa tulevaa syksyä ja talvea varten. On otettu paljon, paljon kuvia. Vangittu hetkiä, vangittu niitä hyviä ja kauniita asioita. Eletty niin sanotusti kuin viimeistä kesäpäivää. 

Viikonloppuna kannoimme jo talven varalle puita liiteriin. Kaivoin pitkät housut jalkaani, etsin neuletta päälleni. Hiuksia on pystynyt pitämään auki. Kahvin sijaan tekee iltapäivisin mieli teetä. Pihalta uima-allas on tyhjennetty, uikkarit pesty ja laitettu kaappiin. Poikien shortsit on pesty ja laitettu kaapin perälle. Aurinkorasvaa ei tarvitse aamuisin laittaa. Uni meinaa iltaisin tulla väkisinkin kello kymmenen aikoihin, kun on jo pimeää.



Esikoisemme on aloittanut eskarin, harrastukset alkavat, päiväkodeissa on alkanut uudet toimintakaudet, koulut ovat alkaneet, töissä otetaan taas tiukempaa tahtia. Pikkuhiljaa arki ja elämä kääntyy syksyn puolelle.

Myöhemmin on tulossa tekstiä, mikä mun vointi on ihan oikeasti ollut menneen kesän aikana sekä mikä on sotasuunnitelmani tulevaa syksyä ja talvea varten.



Ai että, kesä 2018, mie niin tulen kaipaamaan sinuu! 


Rakkaudella
Henna




lauantai 18. elokuuta 2018

Haluatko tietää minusta lisää? - Vastaukseni sähköiseen Ystäväni-kirjaan


Blogeissa kiertää nyt sähköinen Ystäväni-kirja. Itse sain haasteen ihanilta Koivulan emännältä sekä Satua vai totta -blogin kirjoittajalta. Kiitos vaan haasteesta :)



Enpä ole aikoihin tällaisiin kysymyksiin vastaillut ja osaan kysymyksistä jo mietinkin, että mitä ihmettä edes vastaan, enhän mie tiiä :D Mutta, katsotaan, mitä tulee.

Bloginimeni tarina: Meillä oli lokakuun lopussa, vuonna 2016 lapsivapaaviikonloppu ja mie päätin laittaa blogin pystyyn. Nimeä miettiessäni katsoin meidän mustaa olkkarinpöytää, joka oli pölyn peitossa. Siitähän se ajatus syntyi: Pölyä Pinnoilla. Nimi kuvasi hyvin kotiäidin arkea, mutta myös nykyisiä ruuhkavuosia, kun perheen äiti käy töissä ja lapset ovat hoidossa. Ei paljon pölyjä jaksa pyyhkiä :D
Siviilisäätyni: Naimisissa ollut pian kuusi vuotta.
Asumismuotoni: Omakotitalo, jossa ollaan asuttu 9 vuotta.
Ammattini: sihteerin ammattitutkinnon suorittanut taloushallinnon merkonomi, nykyinen tittelini töissä on ostoassistentti.
Työpaikka: on.
Kiinalainen horoskooppini: Härkä/puhveli, oho :D
Harrastukset: liikunta jossain määrin, bloggaaminen
Periaatteeni: Pidän huolen omasta elämästäni, pidä sinä huoli omastasi.
Maailmankatsomukseni: Mikään ei ole pysyvää, elämä on jatkuvaa muutosta, kasvua ja kehittymistä.
Pohdin: Että miksi minusta on tullut näin hiton väsynyt ihminen. Tosin, sitä olen ollut jo ennen lapsiakin :D Pohdin myös, miksi jotkut asiat ovat toisinaan niin hiton hankalia.
Vihaan: Inhottavan voimakas sana.
Halveksin: No jaa, mitähän mie oikein halveksisin... Lasten hyväksikäyttäjiä/murhaajia. No heitä voisin kyllä vihatakin.
Pyrin: Kohti tasapainosempaa mielenterveyttä ja omannäköistäni elämää.
Rakastan: perhettäni, kirjoittamista, liikuntaa, hyvää ruokaa, nukkumista, ihania ihmisiä, ihania hetkiä.
Haaveilen eniten: Että jonain päivänä kirjoittaminen/somevaikuttaminen toisi minulle jotain enemmän. Seuraavaksi eniten haaveilen viikonlopusta ihan vain itseni kanssa.
Tarvitsen: epäsäännöllisen säännöllisesti aikaa vain itsekseni. Lisäksi tarvitsen unta ja hyvää ruokaa. Hyviä ihmisiä ympärilleni.
Pelkään: että sairastun vakavasti tai joku läheisistäni sairastuu. Pelkään, että oma, nuoruuteni pahempi masennus uusiutuu entistä pahempana.
Kaipaan: tiettyjä ihmisiä ja asioita. Osa on jo menneisyyttä, sitä ei takaisin saa. Kaipaan myös enemmän kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa.
Murehdin: vaikka ja mitä :D Mutta pyrin pitämään murehtimisen järkevällä tasolla enkä anna sille sinänsä valtaa.
Kerään: kokemuksia ;) Elämähän on yhtä kokemuksien keräämistä. Lisäksi kerään pölyä pinnoille ja nurkkiin.



Esikoisen (5v8kk) näkemys minusta.


Lempi-

värini: sinisen eri sävyt ovat aina miellyttäneet (näkyy tässä blogissakin)
vuodenaika: kesä, ihan ehottomasti, mutta jokaisessa vuodenajassa on ne omat hyvätkin puolensa.
eläin: nurkissamme pyörivät villakoirat
kirja: ei kyllä ole Margit Sandemon Jääkansan tarinat -kirjasarjaa (47 kirjaa) voittanutta. Olen aikanaan lukenut koko sarjan lähemmäs 10 kertaa.
elokuva: komediat ja muut hömppäelokuvat. Ei oikein pysty muuta enää katsomaan :D
musiikkilaji: kyl mie suomalaisesta iskelmästä tykkään eniten ja suomalaisesta musiikista muutenkin. Autossa soi yleensä SuomiPop, lenkeillä Spotifyn iskelmä-lista.

numero: 7
asia minussa: ehdottomasti se, etten ajattele asioista mustavalkoisesti ja tulen ihmisten kanssa toimeen. Mulla on myös kivat silmät ja hymy.
ruoka: ei ole hyvän pihvin voittanutta kera punaviinin.
juoma: vesi :D
lomakohde: ei myö lomailla :D Mökki Ruotsinpyhtäällä, Kymijoen varrella.
tuoksu: ulkona omenoiden tuoksu, vastaleikatun nurmikon tuoksu... Jotkut ihanat hajuvedet ja mies suihkun jälkeen. Voisin vain nuuskutella.
kasvi: luonnonkukat sekä mun viherkasvit, mitä ikinä ovatkaan :D
säätila: aurinkoinen, sopivan lämmin
tapa viettää vapaailta: joko hyvässä aikuisessa seurassa istumassa iltaa tai sitten vain kotona saunoen, syöden herkkuja ja telkkaria katsoen.



Talven puut kannettu liiteriin. Suoraan 6v-synttärijuhlista hommiin.


Kysymyksiä:

Pidätkö tytöistä vai pojista? No lapsethan ovat melko usein jees ja aikuisistakin pidän miehistä sekä naisista ihmisinä, mutta näin parisuhteessa mieluiten miehen kanssa :) ;)
Onko sinulla salaisuuksia? Varmaan lähes kaikilla on?
Onko sinulla valkolakkia? Ei.
Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Korviin reiät 8-vuotiaana.
Mitä tilaat baarissa? Karpalolonkero tai olut.
Poltatko tupakkaa? Ennen lapsia poltin askin tai puolitoista päivässä, nykyään viihteellä eli harvoin.
Omistatko eläimiä? Ne villakoirat nurkissamme.
Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Mulla on muutama hyvä ystävä, sitäkin enemmän kavereita ja tuttuja.
Mitä muuttaisit itsessäsi? En miettisi, mitä muut ajattelevat. Antaisin menneiden olla ja keskittyisin nykyhetkeen.


kerro jotakin siitä kun...

olit 10-vuotta nykyistä nuorempi: olin 22v. Olin ollut ensimmäisen kesän nykyisessä työpaikassani ja aloittelin kauppiksen kolmatta ja viimeistä vuotta. Asuimme miehen kanssa rivarissa ja joka ristuksen viikonloppu meni baareissa ryypäten.
viimeksi koit romanttisen hetken: viime sunnuntaina sain paijauksia.
viimeksi sait jonkun nauramaan oikein makeasti: kyllä se taisi olla työkaveri viime viikolla, kun heitimme jotain railakkaampaa läppää.
joku kehuu sinua taitavaksi: tällä viikolla parikin ihmistä kehuneet minua taitavaksi työssäni.
teet itsellesi lounasta: tänään valmistin itselleni ja pojilleni pyttipannua. Arkisin syön lounaaksi aika paljon erilaisia salaatteja tai muuta kevyempää.
sinulla viimeksi oli kotoisa olo: silloin kun pojat leikkivät ja höpöttelevät sovussa.
meikkaat juhlavasti: silloin laitetaan rajaukset, luomivärit ja ripsaria monta kerrosta :D
lausut kehuja: mie kehun melko herkästi. Ihana kuva somessa, kaunis ihminen lähipiirissä, hyvä äiti lapsilleen, taitava kirjoittaja...
viimeksi luit jotakin syvällistä: Maria Veitolan Veitola-kirjassa paljonkin sellaisia kohtia, lisäksi monessa blogissa on syvällisiä tekstejä.


Tässäpä nämä :) Haaste on vapaasti kopioitavissa ja vastattavissa, mutta erikseen haastan vielä Mommy Be Good -blogin  Britan sekä Ruuhkavuosipsykoosi -blogin Jonnan.

Jos heräsi lisäkysymyksiä, nakkaa yv:llä tai sähköpostilla.


Rakkaudella
Henna

tiistai 14. elokuuta 2018

Kävelylenkki yksin ja pieni kurkistus vuoden 2019 asuntomessualueelle


En ole kesän aikana paljonkaan lenkkeillyt yksin. Lähes koko kesän ajan, se vähäinenkin liikkuminen on tapahtunut jonkunlaisella kokoonpanolla perheestämme. Kahdestaan, kolmestaan tai neljästään. Pyöräily on ollut yksi perheemme suosikeistamme viime viikkojen aikana.



Nyt kun kelit viilenivät, on aika ottaa taas yksinään lenkkeily mukaan arkeen. Sitä vain tarvitsee. Että saa mennä kuulokkeet korvilla, omaa vauhtiaan ja omaa reittiään. Olla ihan yksin ajatustensa kanssa. Hengitellä ulkoilmaa. Tuoksutella tällä hetkellä lähestyvää syksyä. Huomata, miten kireä mieli pikkuhiljaa rentoutuu askelten ja hyvän musiikin tahdissa.

Tänään otin suunnaksi läheisen Pioneeripuiston luontopolun, jossa mieli lepää. Yleensä siellä saa lenkkeillä rauhassa, harvemmin näkyy muita. Maisemat ovat upeita, siellä Kymijoen rannassa. Ihania, sykettä nostavia mäkiä. Myrskyjen ja kovien tuulien voimasta kaatuneita puita. Vihreää, historian havinaa. Jonkun verran näkyy menneiden aikojen sotahistoriaakin. 





Kyseisen luontopolun viereen on parhaillaan rakentumassa ensi vuoden, eli vuoden 2019 Kouvolan asuntomessualue, vain reilun kilometrin päähän kodistamme. Miljöö on upea ja parhaillaan alueella rakentuu pari taloa, lisäksi ulkoalueita ja infrastruktuuria rakennellaan. 

Jännityksellä me kyläläiset mietimme, saadaanko alue valmiiksi ajallaan, millaiselta alue loppujen lopuksi tulee näyttämään sekä minkä verran tänne löytää messuvieraita ensi vuonna? Tuoko asuntomessut kaivattua positiivista mainetta turhaankin parjatulle Kouvolan betonihelvetille? Herättääkö messut tietyllä tapaa henkiin tämän Korian taajaman, jossa on ihmislapsen ihan hyvä olla? Lähellä Kouvolan keskustaa, mutta kuitenkin lähellä maaseutua. Aika ihanteellinen paikka asua.



Jännä nähdä, miten käy, mutta tuleehan ensi vuosi olemaan jännittävä ja kylällämme tapahtuu paljon. Toisaalta kiva päästä olemaan osa tällaistä tapahtumaa, ihan vain asumalla lähellä ;) Ja eiköhän sitä tule ensimmäisen kerran ikinä mentyä asuntomessuille.

Täytyykin nyt useammin lenkeillä suunnata tarkastelemaan tulevan asuntomessualueen rakentamista sekä räpsimään kuvia.


Rakkaudella
Henna


keskiviikko 8. elokuuta 2018

Eskarilaisellemme


Tänä vuonna kun uudet ekaluokkalaiset aloittavat koulutaipaleensa, aloittaa myös meidän esikoinen eskarin.




Päiväkotiuraa esikoisellamme on takana jo kaksi vuotta, joista ensimmäisen vuoden hän oli päiväkodissa kahtena päivänä viikossa, viisi tuntia kerrallaan. Vuosi sitten palasin töihin ja molemmat pojat ovat päiväkodissa joka arkipäivä noin seitsemän tuntia päivässä.

Nyt esikoinen siirtyy saman päiväkodin tiloissa toimivaan eskariryhmään. Mukaan vanhasta ryhmästä lähtee monta vanhaa tuttua, mutta ryhmään tulee niin sanotusti uusiakin lapsia, päiväkodin muista ryhmistä. Osa hyvistä kavereista joutui siirtymään toiseen päiväkotiin eskariin.

Eskarin alkamista on vähän jännitetty, eniten kuulemma jännittää ne uudet lapset. Ryhmän aikuisten sekä tilan suhteen on tultu tutuiksi jo heinäkuun aikana, kun ryhmiä oli yhdistelty hiljaisemman kuukauden takia. Eilen hän jo kutsui aikuisen meille katsomaan erästä telkkarisarjaa. "Joo, tuu vaan joku ilta kattomaa!" Mielestäni hienoa, että tiettyä luottamusta ryhmän aikuisiin jo löytyy.

Sen kummemmin meillä ei ole eskarin aloitukseen valmistauduttu. Puhuttu tottakai ja mietitty, että jo vuoden päästä alkaa koulu!



"Rakas esikoisemme,

Olkoon eskarivuotesi huikean hieno!

Monta uutta asiaa tulet oppimaan,
monen monta juttua saat ihmetellä.

Saatte muiden eskarilaisten kanssa olla niitä päiväkodin vanhimpia,
jotka saavat tehdä vähän enemmän spesiaalijuttuja. Vain isojen lapsien juttuja.

Eskarivuotena ei tarvitse oppia lukemaan tai laskemaan, siellä vain harjoitellaan tulevaa koulutaivalta varten.

Älä anna muiden lannistaa sinua. Älä anna heidän kiusata sinua herkkyytesi tai kiltteytesi takia. Jos sinulle ilkeillään tai kiusataan, älä epäröi kertoa aikuiselle tai meille vanhemmille.

Sinussa on paljon sellaista hienoa ja upeaa herkkyyttä, jonka toivomme säilyvän. Olet sanavalmis, empaattinen ja otat muut huomioon. Olet kohtelias ja ystävällinen. 

Kuluneen kesän aikana sinulta on lähtenyt kaksi hammasta, olet rohkaistunut kiipeilemään kiipeilytelineissä sekä isoimpana juttuna oppinut ajamaan ilman apupyöriä, vaikka alkuun niin kovasti jännitit. Nyt pyöräily sujuu niin hienosti.

Rakas esikoisemme, sinä kyllä pärjäät. Äiti, isi ja pikkuveikka rakastavat sinua ja elämme tässä mukana. Ihanaa eskarivuotta Sinulle!"




Tänään vietimme pitkästä aikaa esikoisen kanssa aikaa kahdestaan. Kävimme pyörillä puistossa ja kaupassa. Puhuimme, että otamme säännölliseksi tavaksi olla joskus kahdestaan, koska sitä jokainen lapsi tarvitsee. Kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa, jolloin lapsi saa vanhemman jakamattoman huomion.

Mutta, huomenna se sitten alkaa, 
eskari. Meidän ensimmäinen vauva, meidän esikoinen lähtee jo eskariin.

Rakas joulukuun poikamme.


Rakkaudella
Henna




torstai 2. elokuuta 2018

Toisinaan ihmisten typeryys väsyttää


Koska kirjoitat blogia ja/tai olet aktiivinen somevaikuttaja, olet tottakai vapaata riistaa heille, joilla on syystä tai toisesta paha olla. Sinuun saadaan purkaa se paska olo, kunhan ei vain vahingossakaan katsota itseään peilistä ja haeta mahdollisesti apua, jos on niin paha olla.



Tulin surulliseksi, kun luin Äiti ja melukylän lapset -blogin postausta "Just nyt ei tee mieli kirjoittaa mitään". Terhillä on nykymittapuulla ajateltuna todellinen suurperhe, sillä heidän perheensä kuudes lapsi syntyi kolmisen kuukautta sitten. 

Terhillä on hyvin positiivinen sävy sekä blogissaan että somessa. Ei tarvitse lukea valitusta, kun on niiiiin rankkaa suurperheen äitinä. Ei tarvitse lukea, miten lapset osaavatkin olla niin hankalia ja arki väsyttää. Päinvastoin. Terhin blogia lukiessa pystyy ajattelemaan, että ihan oikeasti se perhe-elämä, jopa suurperheen äitinäkin, voi olla sinänsä ihan leppoisaa. Tottakai jokaisessa perheessä, jokaisessa arjessa on omat haasteensa ja huonot päivänsä, mutta noin yleensä ottaen Terhin perheen elo vaikuttaa olevan leppoisaa ja arki sujuu.

No. Koska olemme suomalaisia, kateellista kansaa, on osa ihmisistä ottanut ihan asiakseen kommentoida Terhille, miten hän blogissaan silottelee arkeaan tai että tekee lapsia ihan vain siksi, ettei tarvitsisi työelämään palata.

"On myös niitä ikävämpään sävyyn kirjoitettuja tekstejä, kuten aionko hankkia lapsia loputtomiin vältelläkseni töitä tai onko minulla muuta elämää kuin lapset? Kuulemma myös pakotan mieheni hankkimaan lapsia ja ei kauan kun erotaan tai odotan seuraavaa lasta. Arkemme on ällöttävää ja kaunistelen asioita, sillä oikeasti ison perheen arki ei voi olla hienoa."


Hävetkää ihmiset

Jos teitä niin kovasti ärsyttää lukea kyseistä blogia, älkää lukeko. Koskee muuten ihan mitä tahansa blogia. Kukaan ei pakota lukemaan ja tuntemaan sen takia ärsytystä. Olemme aikuisia ihmisiä ja osaamme itse valita lukukokemuksemme. En itsekään käytä aikaani blogeihin, jotka ärsyttävät tai joista en saa mitään irti, hyvällä.

Jos kuitenkin on ihan pakko lukea, voi itseltään kysyä, että miksi? Kateus? Oma sisäinen paha olo? Katkeruus? Toive, että saisi lukea jostain isommasta vastoinkäymisestä, ettei se kirjoittajan elämä olisikaan niin hienoa enää? Saisi itse tuntea vahingoniloa sen jälkeen? Kun itsellä on paha olla, pitäisi kaikilla muillakin olla. Näinhän ne jotkut tuntuvat ajattelevan, toisen onni on itseltä pois eikä kukaan ihminen voi oikeasti olla onnellinen.

Fiksuinta on olla kommentoimatta mitään silloin, kun oikein ärsyttää. Jos lukemasi teksti ärsyttää, ottaa pannuun, vituttaa, voi hetken hengitellä syvään ja yrittää päästä tunteesta yli. Tehdä hetken jotain muuta. Jos vielä myöhemminkin niiiin kovasti ärsyttää, voi miettiä, että mikä on se perimmäinen syy. Ja jättää edelleen kommentoimatta. Varsinkin jos asia on niinkin muille kuulumaton, kuten perheen koko tai onnellisuuden taso. 

Toisinaan ihmisten typeryys väsyttää

Somen myötä ihmisten kynnys arvostella ja haukkua toisia on madaltunut olemattomiin. Blogeissa voi vielä kommentoida anonyymisti (mikä on tosin aina hieman kaksipiippuinen juttu, jos ei mitään nimimerkkiäkään voi itsestään jättää), mutta esimerkiksi facebookissa kehdataan olla ilkeitä ihan omalla nimellä ja naamalla.

"Kun kerran kirjotat blogia, sun täytyy kestää kritiikki" Jahas. Jos näet kadulla ihmisen, joka sinua kovin ärsyttää, esimerkiksi ulkonäkönsä puolesta, menetkö hänellekin sanomaan: "Koska nyt oot täällä julkisella paikalla, saan tulla haukkuu, miten läski ja ruma oot. Ihan sama vaikkei edes tunneta, mutta tein susta omat johtopäätökseni näkemäni perusteella ja mulla on oikeus kertoa mielipiteeni"? Voihan tämän saman huudella "nimettömänä ja kasvottomana" jostain nurkan takaa.

Miettiikö osa ihmisistä koskaan, miltä tuntuisi, kun sama tapahtuisi omalle kohdalle? Moni myös vetoaa, ettei tarkoita pahalla tai sanoo "kaikella rakkaudella". "Jokainen tyylillään, MUTTA..." Paskat. Näiden ihmisten sanomisten/kirjoitusten taustalla on ihan tasan tarkkaan se, että saadaan sille toiselle ihmiselle paha olo. Päästään näpäyttämään, ehkä vähän syyllistetäänkin. Niin, että toiselle tulee huono omatunto. Sitten taputetaan itseään selkään ja kehutaan, miten hienosti sitä taas toimikaan tämän yhteiskunnan hyväksi.

"Ei pidä olla niin herkkä"

Helppo se on huudella, ettei pidä olla niin herkkä. Mitäs jos ei pidä olla niin kakkapää? Niinpä. Meitä on joka lähtöön, mutta toimeen on yritettävä tulla, jos on pakko. Mutta kenenkään ei ole pakko lukea yhden yhtäkään blogia tai seurata yhtäkään ihmistä somessa, jos ei halua/ ei kiinnosta/ henkilö yksinkertaisesti vain ärsyttää itseään.

Tiedän, että on olemassa jonkun verran niin sanotusti "vihalukijoita". He siis lukevat tiettyjen ihmisten blogeja, koska vihaavat ja inhoavat. Joko muuten vain tai sitten he ovat ihmisiä esimerkiksi menneisyydestä. He odottavat pääsevänsä hyeenoina kimppuun, jos tulee sopiva tilaisuus, josta nostaa paskamyrsky tai tulla linjoja pitkin syyllistäen ja haukkuen.

Heistä voisin sanoa, että melko säälittävää toimintaa. Ja surullista, todella surullista. Kertoo ihmisen rikkinäisestä mielestä paljon. Tuhlaisivat senkin energiansa vaikka itsestään huolehtimiseen ja yrittäisivät saada itselleen onnellisen olotilan, edes jollain tavalla. Ja unohtaisivat sellaiset ihmiset, jotka niin kovin ärsyttävät.


Tsemppiä Terhille sekä kaikille muillekin, 
jotka saavat näiden rikkinäisten ihmisten kommentteja blogeihinsa sekä someen. 
Muistakaa, että te olette sen kaiken yläpuolella.

Harvoin mulla menee tunteisiin niin paljon, että kirjoittaisin siitä blogiin asti, mutta nyt meni.


"Ei millään pahalla, mutta..."

Henna


P.S. Tämä julkaisu olikin blogin 200. postaus :)