sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Se oma aika!

Edellisessä postauksessa  käsittelin (koti)äitien yksinäisyyttä. Kuinka sitä kaipaakaan vierelleen niitä ihmisiä, joista on tukea pikkulapsiaikana ja ketkä ovat sun kanssa samalla aaltopituudella. Kavereita ja ystäviä, joiden kanssa kahvitella samalla, kun juoksee lasten perässä ja lauseet jää kesken koko ajan, kun joku keskeyttää, mutta kuitenkin siinä samalla saa höpistyä edes niitä näitä, joskus jopa syntyjä syviä, jos oikein skarpataan.

Vaikka mie tarvitsen ja kaipaan seuraa muista aikuisista ihmisistä, tarvitsen myös sitä kuuluisaa omaa aikaa ja yksin olemista.
Tämä on yksi niistä asioista, jotka ovat minut äitiydessä yllättäneet ja poden tästä myös huonoa omatuntoa. Tuntuu jotenkin väärältä kaivata omaa aikaa, varsinkin vauva-aikana! Hyi, mikä #paskamutsi!

Luulin aiemmin, että kyllähän mie olen niiiin sosiaalinen ja jaksan olla muiden ihmisten kanssa tyyliin 24/7. Noh, kun lapset ovat tässä pääsääntöisesti 24/7, yleensä aina edes jompi kumpi, olenkin huomannut, miten mun on pakko saada silloin tällöin hengähdystaukoja. Pakko saada välillä olla ihan omien ajatusten parissa, hiljaisuudessa ilman, että olet koko ajan "hälytysvalmiudessa".

Tällä hetkellä käyn kerran viikossa harrastuksessa ja joskus kaupoilla, lenkillä tai muilla asioilla, yksin. Pojat ovat myös joskus yöhoidossa.
Esikoinen on kahtena päivänä viikosta päiväkodissa 5h kerrallaan ja tämä on ollut aivan loistava ratkaisu, vaikka tästäkin voi tulla mulle se #paskamutsi -leima persuksiin. Joskus on myös luksusta olla ihan YKSIN kotona! Ai että!

Meillä on hyvä tukiverkosto, josta olen todella kiitollinen. Kaikilla ei ole ja se on oikeasti iso harmi, mutta mun ei tarvitse muilta pyydellä anteeksi sitä, että meillä homma toimii. Tosin huolettaahan tässä, kun isovanhemmillekin tulee koko ajan ikää lisää, että missä vaiheessa eivät enää jaksakaan, mutta ainakin nyt tähän mennessä heistä on ollut iso apu! Lisäksi pojat kasvavat koko ajan.

Jos meillä ei olisi tällaistä tukiverkostoa, käyttäisin varmaan hyödykseni perhetyöntekijä-, tukiperhe- ym. palveluita.

Kiitollinen kuitenkin olen meidän tilanteesta!!

Vaikka äitiyteen kuuluu myös uhrautumista ja joistakin asioista luopumista (esim ehkei se joka viikonloppuinen bilettäminen kuulu enää niinkään asiaan), mutta äidin ei tarvitse olla marttyyri ja siksi polttaa itseään loppuun. Jos sie tarvitset niitä pieniä hengähdystaukoja, yritä järjestää niitä! Ainakin meidän kylällä on mahtavat perhetyöntekijät, jotka olisivat mieluusti tervetulleita meidän kotiin ja meidän perheen avuksi, jos meillä ei muuta tukiverkostoa olisi.

Ja ne lasten isät... Jos puoliso on siinä kuvioissa mukana, voi hänkin olla lasten kanssa edes joskus, edes vähän aikaa, edes tunnin. Ei ne lapset siitä rikki mene, eikä isät, vaikka joskus voi siltä vaikuttaa. Tosin, voihan se joillekin herroille olla isokin uhrautuminen...

Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa omaa aikaa ja yksin olemista ja sekin on ihan ok! Ei kuitenkaan tuomita, puolin eikä toisin. Eikä heitellä niitä katkeria kommentteja, joista toiselle saa entisestään huonomman omatunnon. Ihmisiä ja yksilöitä me kaikki ollaan. Aina ei voi tietää, mitä julkisivun takana ja ulkoisen pinnan alla todellisuudessa on.

Muista, sinäkin olet arvokas ja myös sinulla on väliä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.