sunnuntai 27. marraskuuta 2016

"Sun rasittava arkes on sun lapses lapsuus" ja mitä näitä nyt on...


Olenko mie ainoa, joka (melkein) näkee punaista aina, kun yllä olevan kuvan teksti tulee jossain vastaan? Joku avautuu facebook-ryhmässä, kuinka on väsynyt tappelemaan PirkkoPetterin kanssa nukkumaanmenosta/syömisestä/pukemisesta/kauppareissuista ja sitten joku tulee kommentteihin lätkäisemään kyseisen kuvan. Hienoa. Just näin. Kuvan laittaja voi siinä vaiheessa taputtaa itseään olalle ja todeta, miten tulikin taas tehtyä päivän hyvä työ. Näin sitä annetaan vertaistukea!

Mulla tämä kuva menee tunteisiin, koska onhan se totta! Eihän se lapsien vika ole, jos

äiti on vähän hermoheikko stressipirkko ja arki potkii päähän.

Vaikka kuvassa oleva lause on täyttä asiaa, en kuitenkaan käyttäisi sitä vertaistukea antaessa. Onhan se niinkin, ettei ihan koko ajan ja kaikesta pitäisi valittaa, mutta kyllä tämmöset kynnystä nostaa avautua oikeastaan mistään ilman, että tulee huono omatunto. Ja sitten niistä pienistä asioista kasvaa pään sisällä iso paha mörrimöykky.

Tai oikeastaan, laukaisuvalmiina oleva pommi. Ydinpommi. Seuraava väärä sana ja PUM. 

Tilannetaju. Sitä tuntuu puuttuvan monilta ja varsinkin kun internetin ihmeellisessä maailmassa kirjoitellaan. Kirjoitetaan ja painetaan saman tien enter, sen kummemmin miettimättä asiaa vaikka ihan omalle kohalle. Mietippä ite kato.

Hyvä se kuitenkin on välillä pysähtyä miettimään sitä omaa arkeaan ja suhtautumistaan siihen. Olisiko jotain, mitä voisi tehdä toisin? Voisiko jossain asiassa ottaa rennommin? Mistä voisi luopua? Mikä tuo voimaa ja energiaa?





Tämä on loistava! 😄

Kaksi lasta ei ole sama asia kuin yksi lapsi. 

Kahden lapsen kanssa auton takapenkille ei enää mahdu kuin ne istuimet ja tooodella hoikka ihminen niiden väliin. Näin meidän autossa. Ennen sentään mökkireissuille pystyi tunkemaan takapenkillekin tavaraa ja tarvittaessa meidän perheen kyydissä mahtui meidän lisäksi vielä yksi ihminen.

Kahden lapsen kanssa sairastupa kestää tuplaten tai ainakin työmäärää on räkänenien pyyhkimisessä tuplaten. Jos flunssa yhdellä lapsellä kestää yskineen ym semmosen 1,5-2 viikkoa, voi kahden kanssa aikaa mennä monta viikkoa. Toinen nimittäin sairastuu uudestaan siinä vaiheessa, kun toinen on parantumassa.

Kahden lapsen kanssa minne tahansa lähteminen kestää: isompi on saanut vaatteet viimenään päälle, pienempikin on puettu vastusteluista huolimatta, hoitolaukku pursuaa tavaraa, mietit että onhan kaikki syöneet ym ja olette valmiina lähtöön, kunnes isompi ilmoittaa, että hänellä on pissahätä. Great 👌

Kahden lapsen kanssa heräilet pahimmillaan parhaimmillaan monta kertaa yössä, vuorotellen kummankin kanssa. Etkä muuten välttämättä nuku päikkäreitä seuraavana päivänä.

Siinä missä esikoisen vauvakirjaa täytettiin pikkuhiljaa syntymästä lähtien, on toisen vauvakirja vielä aloittamatta 1-vuotissynttäreiden kynnyksellä.

Siinä missä esikoisen tärkeät kehitysvaiheet on laitettu tarkasti ylös, on toisen lapsen osalta semmonen "Noooo, tais olla joskus silloin ja silloin" - epämääränen vastaus kysymyksiin, milloin on käännytty mahalleen, alettu konttaamaan jne.

Toinen lapsi periaatteessa "roikkuu siinä mukana", mutta kyllähän sitä työtä on tuplaten. Pyykit, ruoat, jälkien siivoaminen...

Mutta, kahden lapsen kanssa iloakin on tuplasti. Ihana kuunnella, kun isompi tekee temppuja, joille pienempi nauraa rätkättää. Isompi toimii mun apusilminä ja tulee heti kertomaan, jos pienempi on "tekemässä pahojaan". Isompi kertoo autossa, milloin pikkuveikka nukkuu. Isompi jopa välillä sanoittaa pikkuveikkansa tarpeita ja tunteita. Halailevat, ovat toisilleen tärkeitä.





Arvostan teitä, jotka pyöritätte palettia nimeltä arki useamman lapsen kanssa.
Arvostan äitejä ylipäänsä. Lapsiperheen arki ei ole ruusuilla tanssimista ja välillä se vaan hajottaa. Annetaan toistemme välillä hajoilla, mutta kuitenkin kannatellaan ja tuetaan toinen toisiamme. Vaikka olenkin äiti, en mie sentään mikään supersankari ole.

2 kommenttia:

  1. Oot just hyvä �� oon lukenu siun kaikki kirjotukset, nää on just hyviä �� t. Verkkuli ja Irkkuli, lpr

    VastaaPoista

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.

Blogin kuvat ovat pääasiassa omiani, ellei toisin mainita.