maanantai 16. tammikuuta 2017

"Äiti, etkö sinä enää tykkää meistä?"

Näin kysyi meidän neljävuotias esikoispoikamme tänään. Voin sanoa, että oli jokseenkin pysäyttävä kysymys. Oma lapseni kyseenalaistaa sen, ettei oma äiti enää muka tykkäisi hänestä.

Tilanne, jossa kysymys esitettiin, oli seuraavanlainen:
Iltapäivällä yritin viikata pyykkejä, laittaa tietokonetta kuntoon (on ollut "pikkuisen" teknisiä ongelmia) ja kuunnella samalla jatkuvaa älämölöä ja kysymysten tulvaa. Viime yönä Jössikkä oli herännyt klo 2.30 eikä suostunut enää nukahtamaan, joten olimme jo klo 5 jälkeen aamupuurolla. Olin kyllä nukkunut kunnon päikkärit Jäpikän ollessa päiväkodissa ja Jössikän nukkuessa ulkona, mutta silti hermoa kiristi. Saatoin siis jälleen tiuskia pojille jotain, koska tein liian montaa asiaa yhtä aikaa. Tämähän ei tietenkään ollut poikien vika, itseppä piti taas yrittää "haastaa" itsensä, olla olevinaan joku multitasking mom.

Sitten se kysymys tuli.

"Äiti, etkö sinä enää tykkää meistä?"

Voi kulta pieni, tottakai äiti tykkää! Tottakai äiti rakastaa, olette maailman tärkeimmät ja rakkaimmat!
Äiti on vain vähän väsynyt, muttei se silti oikeuta tällaiseen käytökseen.

Kysymys oli hyvä herätys itselleni, jälleen kerran. Hyvä herätys siltä osin, mitä väsymys ja tämä hyvinkin yksinkertaisen arjen pyörittäminen mulle tekee. Mulla on pinna kireällä ja kestän jatkuvaa meteliä todella huonosti. Haluaisin vain olla yksin, ihan omassa rauhassani. Toisinaan haluaisin vain huutaa tätä paskaa oloa pois. Ja välillä huudankin, mutta kohde on väärä, kun se kohdistuu mun perheeseen.

Eikä tämä meidän arki edes ole vaikeaa! Ihan tavallista pikkulapsiperheen arkea, jossa ei paljon vastoinkäymisiä ole.

Neljävuotias on neljävuotias. Hänellä on oma tietynlainen uhmansa ja hän on todella herkkä tällä hetkellä, mutta enimmäkseen meillä menee hänen kanssaan ihan hyvin. Hänen kohteliaat tapansa keräävät kehuja. Hän on huumorintajuinen, tiedonhaluinen pieni poika, Ihanan näsäviisas välillä ja heittää muutenkin hyviä kommentteja, kuten "Äiti, chillaa vaan nyt hei. Ei sun tartte nyt tehä mitään".

Yksivuotias on yksivuotias. Hän on alkanut löytämään oman tahtonsa ja päivän aikana kokeillaan rajoja aika monta kertaa. Kuten Jäpikän lastentarhanopettajakin tänään totesi, on vanhemmille lapsen 1-2 vuoden ikä monesti haastavaa aikaa juurikin siksi, kun lapsi lähtee kävelemään, löytyy se oma tahto, hän kuvittelee olevansa voittamaton ja pystyvänsä kaikkeen, muttei kuitenkaan pysty ja osaa. Hän ei välttämättä vielä puhu kunnolla eikä häntä aina muutenkaan ymmärretä. Meidän Jössikkähän ei puhu vielä yhden yhtäkään sanaa, mutta ymmärtää puhetta, yksinkertaisia pyyntöjä jonkun verran.

Vika ei siis ole meidän pojissa. Vika on minussa ja minun korvieni välissä. Omassa pienessä päässäni, väsyneessä mielessäni. Minä tiedän, että tämä tulee helpottamaan, kunhan jossain kohtaa pääsen nukkumaan univelkojani pois pikkuhiljaa.

Sitä odotellessa, koitetaan kestää. Omassa asenteessani on kuitenkin tapahduttava ryhtiliike. En halua, että pojat tulevat muistamaan äitinsä ainoastaan kiukkuisena, äkäisenä ja nalkuttavana akkana. Olen ihan oikeasti äiti, joka ei juuri koskaan NAURA kunnolla. Naura niin, että vatsaan sattuu ja vedet valuu silmistä. Nämä kerrat ovat todella harvassa. Toivon kuitenkin, että pojille jäisi muistoihin myös äiti, joka osasi olla lempeä, osasi hymyillä ja osasi tuoda esiin omanlaisen huumorintajuisen puolensa.




Päivällisen jälkeen lähdimme poikien kanssa ulos. Kävelimme läheiselle juna-asemalle, koska junien katseleminen on tällä hetkellä Jäpikälle mieluista puuhaa. Jössikkä sai ottaa rattaissa pienet torkut. Sillä reissulla me juoksimme Jäpikän kanssa leikkien poliisia ja rosvoa. Välillä mie jahtasin häntä ja sitten toistepäin. Ja taas vaihto. Illalla ennen poikien nukahtamista luimme iltasadun, jonka jälkeen sain vielä vastailla kysymyksiin, onko villa ja naru sama asia ja että käykö hammaspeikko tarkastamassa, onko hampaat puhtaat.

Sain iltahalin yhteydessä kuulla kuiskauksen korvaani: "Äiti, oot akas".

Kohti parempaa äitiyttä! Voima olkoon kanssani!

Rakkauvella,
Henna ✌

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.