keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Mites meillä nyt nukutaan?

Siitä on nyt noin kuukausi, kun meillä aloitettiin Jössikälle unikoulu. Kirjoitin silloin asiasta oman postauksen. Meillä oli siis ongelmana Jössikän kuukausia kestäneet levottomat yöt ja vuoden ikää kohti mentäessä lisääntynyt maidon juominen öisin. Myös perhepeti alkoi olemaan ongelma. Unikoulun kestettyä viikon, oli Jössikkä (jotenkin) oppinut nukkumaan omassa sängyssään suurimman osan yöstä ja maitoa meni joko vähän tai ei ollenkaan.


! V a r o i t u s !
Jos olet lempeä ja kärsivällinen äiti, 
joka ei menetä hermojaan oikeastaan koskaan, 
varsinkaan öisin, 
en suosittele lukemaan tätä tekstiä.

Jössikälle tulee ensi viikolla ikää 1v2kk. Hänen huonot yöt alkoivat aikanaan siinä 3-4 kk ikäisenä. Neljän kuukauden ikäisenähän vauvoilla alkaa monesti ns. nelikuisen yöhulinat eli yöt muuttuvat aiempaa levottomiksi, kun vauvojen unirytmi muuttuu enemmän aikuisten unirytmin kaltaiseksi. Muutenkin kehitys mm. aivoissa on suurta, joten ihmekös tuo, että on kiva hulinoida, öisin... Jännästi näihin samoihin aikoihin ne äidin ihmeitä tekevät "onnellisuushormonit" alkavat häviämään äidin elimistöstä eikä väsymystä ja yöheräilyä jaksakaan ihan samalla tavalla kuin ensimmäiset kuukaudet. Mikä idea tässä on ? ! Mikseivät ne hormonit voi olla enemmän apuna koko vauvavuoden ja mieluiten vaikka ensimmäiset kaksi VUOTTA, vähintään?

No mites meillä nyt sitten nukutaan tällä hetkellä?

On vähän parempia, niitä harvinaisempia öitä, jolloin minä saan nukkua viisikin tuntia putkeen. On sellaisia perus öitä, jolloin Jössikkä herää 2-3 kertaa yön aikana, mutta silloin monesti riittää tutin laittaminen ja pieni silittely. Joskus olemme jo klo 5 jälkeen aamupuurolla, joskus vasta seitsemän jälkeen. Sitten on sellaisia semipaskoja öitä kuten viime yö. Alkuyöstä paljon heräilyä ja loppujen lopuksi valvottiin klo 0.30 - 3.00. Sitten Jäpikkä herättikin jo klo 6.30, joten meillä oli täällä tänään aamulla ihan todella "iloista" ja "hyväntuulista" porukkaa. 

Itse olin yöllä itkenyt silmät päästäni ja kironnut Jössikän sinne, missä pippuri kasvaa. Kironnut, kuinka se helvetin pentu voisi opetella nukkumaan ja miksei evoluutio ole hoitanut hommaansa niin, ettei tuon ikäisen tarvitsisi enää kokea eroahdistusta ja varmistaa sataa kertaa yössä, että onhan se äiti nyt varmasti siinä? 

No olenhan minä siinä, 
vaikkei välillä tekisi mieli ollakaan! 

Tekisi mieli häipyä yön selkään ja jättää Jössikkä karjumaan sänkyynsä. Mutta en lähde, en lähde siitä hänen viereltään. Saatan käydä olkkarissa vetämässä henkeä ja karjumassa äänettömästi, mutta kohta taas palaan hänen luokseen ja yritän saada hänet nukkumaan. En välttämättä ole lempeästi läsnä, mutta olen läsnä. Ja itken. Ja kiroan. Hirveästi varmaan auttaakin, kun en ole "zen" siinä tilanteessa...

Perhepeti ei ole enää vaihtoehto. Viime viikonloppuna hellyin ja otin Jössikän viereeni joskus klo 2 aikaa yöllä. Ajattelin, että kyllähän me siinä nukutaan, vierekkäin ihanasti niin. No ei nukuttu. Jössikkä parkaisi vähän väliä, vaihteli asentoa, pyöri ja hyöri. Heräsin monta kertaa loppuyön aikana. Joinain öinä olen nukkunut poikien huoneessa, mutta silloin Jössikkä heräilee vielä useammin varmistamaan, että olenhan minä nyt siinä lähellä. 

Meillä menee niin, että enimmäkseen on noita perus öitä. Sitten saattaa olla yksi parempi yö, jonka jälkeen tulee semipaska yö. Alan olemaan niin väsynyt, etten jaksa enää öisin miettiä, että mikähän pienellä mahtaa tällä kertaa olla hätänä. Olen vain nimennyt ne kaikki vaivat The Vaiheiksi. 

The Vaihe käsittää hampaat, eroahdistuksen, ilmavaivat, mahdollisen flunssan tulon, hulinat, uuden oppimisen jne jne. Esikoisen aikana jaksoin vielä jotenkin miettiä öisin, että mikähän toisella mahtaa olla hätänä, nyt en enää jaksa. Välillä yön pimeinä tunteita tuntuu, että toinen tekee kaiken kiusallaan. Ihan tahalleen rääkyy. Vaikkei hän sitä tahallaan tee, tiedänhän minä sen, mutta öisin ajatukset eivät ole samalla tasolla kuin päiväsaikaan. 

No mites minä jakselen?



On päiviä, kuten tänään, jolloin en oikein jaksaisikaan. Jäpikkä on saanut katsoa telkkaria ja tablettia ihan yllin kyllin. Jössikän annoin nukkua neljän tunnin päikkärit. Tiedän, että se tulee kostautumaan ensi yönä, mutta siihen olen asennoitunut. En vain jaksanut nousta sohvalta ja sieltä lämpöisen viltin alta. Jäpikkäkin nukkui kainalossani tunnin verran.

Jössikän päikkäriaikana en jaksa tehdä mitään, en edes antaa kahdenkeskistä aikaa Jäpikälle (tosin huomiselle olen järjestänyt meille laatuaikaa, kun Jössikkä menee mun vanhemmille hoitoon). Älyllinen aivotoiminta alkaa olemaan nollassa. Hermot ovat kireällä. Vastustuskyky on huonontunut. Tekisi vain mieli olla jossain muualla kuin lasten kanssa. En jaksa huutoa, en riehumista. En jaksaisi pyörittää tätä arkea.

Onneksi on myös parempia päiviä, jolloin energiaa ja jaksamista riittää ja kaikki soljuu suunnilleen omalla painollaan. 

Joka ilta minä toivon, että jospa ensi yönä Jössikkä tajuaisi nukkumisen jalon taidon. Joka aamu minä totean, että ehkä sitten joskus. Ehkä sitten, kun hän menee kouluun, jos silloinkaan. Ei välttämättä vielä silloinkaan. Joka päivä mietin, että minä olen tehnyt meidän kiintymyssuhteen osalta paljonkin väärin, kun Jössikkä ei voi öisin luottaa siihen, ettei häntä hylätä.

No, kyllä tämä tästä. Joka iltahan minä voin toivoa. Aina saa toivoa. Eri asia, toteutuuko toiveet.

Tarkoituksena on nyt alkaa rajoittamaan mm. Jössikän päikkäreiden pituutta ja etsiä muutenkin itselleni se "zen" -mielentila öisin, jonka saisin sitten välitettyä myös Jössikälle. Saisin välitettyä hänellekin fiiliksen, että nukkuminen on kivaa.

Tasan kolme vuotta sitten olin muuten päivittänyt facebookiin:

Siitä noin pari viikkoa ja Jäpikkä alkoi pääsääntöisesti nukkumaan yöt, ollessaan 1v2kk ikäinen. Myöhemmin olen tajunnut, että olemme hänen nukkumisten suhteen päässeet todella helpolla. 

Rakkauvella
Henna, Väsynyt Äiti ✌

2 kommenttia:

  1. Kylläpä kuulosti tutulta! Tsemppiä teille ja tsemppiä meille, jospa nämä lapsukaiset joskus nukkuis, vaikka ei se siltä yöllä tunnu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Elle!

      Tsemppiä todellakin myös teille! Se on inhottavaa, miten öisin kaikki tuntuu niin vaikealta. Toivottavasti teilläkin alkaa yöt helpottamaan!

      Poista

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.

Blogin kuvat ovat pääasiassa omiani, ellei toisin mainita.