maanantai 17. huhtikuuta 2017

Liibalaabaa

Edellisessä postauksessani oli aiheena #aitominä, meikitön nainen kuvissa, joissa ei oltu käytetty filttereitä tai edes etukameran "nassun pehmennys" -ominaisuutta. Ihan todellista minua itseäni kaikki kolme selfietä.

Tästä postauksesta tulee lähinnä nyt sellaista ns. liibalaabaa, kuten otsikkokin sen kertoo. Ajatusteni jäsentämistä. Nyt en jaksa pahemmin miettiä, tuleeko tässä postauksessa olemaan mitään järkeä tai lukeeko tätä kukaan (äitini lisäksi).

Mie ihmisenä kärsin monta kertaa vuodessa identiteettikriiseistä. Mietin, kuka olen, minne olen matkalla ja mitä haluan elämältäni. Kyllä mie joskus olen ihan tyytyväinenkin, juuri tähän hetkeen. Esimerkiksi katsellessani poikieni keskinäistä leikkimistä ja halimista. Tai tuolla kylillä kävellessäni ja samalla nähdessäni onnellisia pareja ja perheitä. Tai kun poikien iltapalan aikana istumme kaikki neljä saman pöydän ääressä ja höpötellään siinä samalla niitä näitä. Tai kun välillä huomaan onnistuvani jossain. Tai kun pystyn antamaan jollekin toiselle hyvää mieltä.

Tiedän, että pitäisi enemmänkin keskittyä juuri tähän hetkeen, mutta vähän väliä pakenen esimerkiksi somen tai oman/muiden blogien maailmaan. Kyllä mie myönnän, että välillä tekisi mieli laittaa elämä kokonaan uusiksi, lähteä vaikka toiseen kaupunkiin, elämään ihan toisenlaista elämää kuin tämä nykyinen. Aloittaisi täysin puhtaalta pöydältä.

Seuraavassa hetkessä kuitenkin ajattelen, että mihinkä mie tätä elämää nyt lähtisin vaihtamaan? Olisiko se "toisenlainen elämä" kuitenkaan sen parempaa? Vaikka kuinka aloittaisi tyhjältä pöydältä, omat ajatukset, menneisyys ja ylipäänsä, sinä itse, seuraisi mukana. Asiat voisivat ulkoisesti muuttua, mutta eivät välttämättä sisäisesti. Samaa paskaa eri paketissa, näin nätisti sanottuna.


Olen muutenkin joissakin asioissa sellainen "Sitku"-, "Mutku"-, "En mie viitti" ja "Njääh, antaa olla" -tyyppi. Siis juuri sellainen ihminen, jollaisen piirteitä en jaksa katsella ja kuunnella kovin pitkään. "Tee asialle jotain!"

Olen myös marttyyri. "No ku mie tässä vaan oon eikä kukaa minuu ymmärrä"
No ei varmaan ymmärräkään, jos en avaa sisintäni pintariipaisua enempää. Varmaan jokainen voi kuitenkin samaistua tunteeseen, kun on hetkiä, jolloin tuntuu, ettei kukaan maailmassa voi sinua ymmärtää. Ei tiedätkö voikaan ymmärtää 100 prosenttisesti, mutta voi kuitenkin yrittää samaistua, miettiä omalle kohdalleen. Harvemmin kukaan pystyy sinulle sanomaan: "Tiedän ihan  tasan tarkkaan, miltä sinust tuntuu", mutta voi sanoa: "En voi tarkalleen tietää miltä sinust just nyt tuntuu, mutta mie oon hengessä mukana ja täällä mie oon". Sen pitäisi riittää.

Olen minäkin muuten kateellinen muille ihmisille. Voi ristus, miten haluaisinkin olla yhtä kaunis kuin neiti X tai yhtä viisas kuin rouva Y. Tai yhtä mahtava lastensa kanssa kuin äiti Å tai yhtä aikaansaava kodinhoidon suhteen kuin kotiäiti L. Haluaisin olla yhtä hyvä bloggaaja kuin M tai yhtä hyvä laulamaan kuin T. Tai yhtä hyvä kuin P, joka järjestää perheensä arjen kaaoksenkin keskellä.

Valitettavasti kortit ovat nämä, jotka mulle on annettu :D Se, että mie olen kateellinen näille tietyille ihmisille/ihmistyypeille ei tarkoita sitä, että mun pitäisi katkeroitua heitä kohtaan. Mun vain täytyy etsiä ja penkoa ne omat vahvuuteni ja asiat, joissa olen oikeasti hyvä. Vielä niitä asioita etsin :D Ja vaikka nämä tietyt ihmiset ovatkin hyviä asioissa, joiden suhteen mie heitä kadehdin, on heilläkin ne omat heikkoutensa ja he taas saattavat olla kateellisia muille jne. Sellainen oravanpyörä, tiedättehän.


Omalta osaltani pääsiäinen meni aika paljon märehtiessä ja miettiessä asioita. En mie ole mikään "täydellinen superäiti, jolla on kaikki helvetin hyvin". Onhan mulla ulkoiset puitteet kyllä kunnossa, vielä kun joku korjaisi minut sisältä päin. Antaisi mulle tarpeeksi itseluottamusta ja voimaa kestää elämää ja ihmisiä, ylipäänsä. Ilman, että tarvitsee olla niin usein kiukkuinen tai turhautunut tai ymmällään.

Yritän kuitenkin esittää jotain helvetin vahvaa, joka kyllä jaksaa ja kestää.

Taannoin eräs ihminen minulta "tenttasi", mitä mulle ihan oikeasti kuuluu. Kun hän on niin kuin rivien välistä lukenut, että ihan kuin olisin vähän allapäin. Tämmöisestähän olisin voinut vetää vaikka herneet nenään, kun tuollaisia aletaan epäilemään, mutta tämä kuitenkin loppujen lopuksi laittoi ajattelemaan. Kirjoittelin ja vastailin tälle ihmiselle ja sain tosi paljon ymmärrystä ja hienoja tsemppilauseita takaisin. Näin julkisesti voin sanoa: Arvostan 👌

Ehkä mie todellisuudessa olenkin vähän allapäin? Siis paremmin mie voin psyykkisesti nyt kuin esimerkiksi talvella tai vuosi sitten keväällä, mutta kyllä joku on ajan kuluessa mennyt rikki. Tai onko mikään koskaan täysin korjaantunutkaan edellisistä elämänvaiheista? Olen vain oppinut käsittelemään tunteitani ja asioitani paremmin, ehkä?

En kuitenkaan sanoisi itseäni masentuneeksi. Olen sairastanut keskivaikean masennuksen aikuisiän kynnyksellä ja ei, tämä olotila ei ole mitään siihen synkkyyteen ja ahdistukseen verrattavissa. Tämä on ehkä enemmänkin sitä väsymyksen tuomaa alakuloisuutta ja itsetunnon laskua. Näihin fiiliksiin ei liity minkäänlaisia itsetuhoisia tai muutenkaan synkkiä ja mustia ajatuksia (, joten nou hätä ihmiset 👌).

Olen toisaalta täynnä sellaista turhautunutta olotilaa. Sellaista, että tekisi mieli huutaa kaikesta ja kaikille, mutta tyydyn vain enimmäkseen ymmärtämään ja ymmärtämään. Pitämään mölyt mahassani, olemaan hiljaa.

Onneksi mulla on ystävät, liikunta, blogi ja tietysti perhe. Monella ei ole asiat niin kovin hyvin, toisilla suoraan sanottuna päin persettä, joten en koe asiakseni valittaa asioista sen enempää, koska eihän tässä oikeasti ole mitään hätää.

Saatan toisinaan vaikuttaa todella itsekkäältä ja vain omaan napaani tuijottelijalta, mutta tietyiltä osin ehkä suojelen itseäni. Yritän pitää ympärilläni tiettyä muuria, jonka sisäpuolelle en halua päästää ketä tahansa. Mieluummin vedän sellaista "pintaliidollista shaibaa" -linjaa. Ehkä mie pelkään, että joku tietty asia tai ihminen saa minut romahtamaan niin, että mun täytyy myöntää, etten mie ehkä jaksakaan. Tai sitten romahtamisen sijaan räjähdän.

Edelleen mie (kaikesta huolimatta) fiilistelen kevättä ja tulevaa kesää. Vaikka ulkona nyt välillä sataa lunta, en mie siitä masennu ja vedä itkupotkuraivareita. Nyt eletään valoisampaa aikaa kuin kolme kuukautta sitten ja se on kuulkaa hienoa kuin mikä!



Rakkaudella
Henna ✌



Haluan vielä linkittää teille tätäkin tekstiä pidemmän tekstin 😁 :
12 luonteen ominaisuutta, jotka tekevät sinusta vastustamattoman

Kuten edelliseen postaukseeni kirjoitin, ihmisen kauneus lähtee sisältä päin ja yllä olevan linkin takaa löytyy hyviäkin vinkkejä itsensä kehittämiseen. Täytyy todeta, että itsekin olen samaisia asioita yrittänyt kehittää ja työstää itsessäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.