lauantai 13. toukokuuta 2017

Viides äitienpäiväni - ristiriitaiset tunteet


Olen kiitollinen pojistamme. Meille on annettu kaksi ihanaa, valloittavaa, huumorintajuista ja vekkulia poikaa. Saamme olla heistä ylpeitä ja toivon, että he pysyisivät toistensa elämissä ja tukena toisilleen vielä aikuisinakin 💙💙

Tämän vuotinen äitienpäivä on mulle kaikkineen viides ja toinen kahden pojan äitinä. Keväällä 2012 jo odotin esikoistamme, mutta silloin raskaus oli ihan alussa, joten en laske sitä vielä ensimmäiseksi äitienpäiväkseni. Keväällä 2015 odotin kuopustamme ja äitienpäivänä kerrottiin uutiset isovanhemmille.

Koska meille on suotu niin ihanat pojat, olen entistä enemmän ristiriitaisissa fiiliksissä itseni suhteen. Vaikka kirjoitinkin aiemmin olevani ihan hyvä äiti, en kyllä oikeasti tunne niin. Tai en ole taas tuntenut viime aikoina.

Joskus on hetkiä, kun voisin perua koko äitiyden. Seuraavassa hetkessä tunnen syyllisyyttä ajatuksistani. Miten voinkin olla niin itsekäs ja ajatella mitään tuollaista? Me olemme nimenomaan nämä lapset halunneet, eivätkä he tupsahtaneet syliimme tuosta noin vain. Kai silläkin oli joku tarkoitus? Varmaankin sitten nämä syyllistävät fiilikset, kun en mukamas osaa tarpeeksi arvostaa?

Ensimmäistä kertaa äitiyteni aikana mulla on fiilis, etten kaipaa/halua äitienpäivänä mitään lahjuksia tai valmiiksi tehtyä aamupalaa, jotka perinteisiimme kuuluvat. Miksi ihmeessä haluaisin, kun en nauti äitiydestä tai koe tekeväni hyvää? Itsekäs kakkiainen, joka haluaa vain omaa aikaa ja roikkuu liikaa puhelin kourassa, vaikka "pitäisi nauttia, kun kerran vain ne lapset pieniä on". Aikanaan olen julistanut, miten minä en sitten kyllä turhista valita, jos minulle omia lapsia suodaan... No, helppo se on lapsettomana huudella (kuten monia muitakin asioita)...

Äitiys saa kuulemma esiin naisen parhaat puolet (myös niiden huonojen lisäksi). Ei ole täällä hyviä puolia näkynyt, huonoja kylläkin. Monet naiset ovat hyviä nimenomaan äitinä olemisessa, minä en ole siinä(kään). Toisille se on elämäntehtävä, minulle ei, vaikka poikani minulle rakkaita ovatkin. En vain jotenkin osaa enkä halua syvemmin uppoutua siihen "pilvenhattara-tuitui-ihanaa-liikuttavaa-snif" -hempeilyyn, mitä tulee äitiyteen.




Nykypäivänä äidin rooli ei ole helppo, ei se ole koskaan ollut, mutta nykyään äidit ja perheet yrittävät pärjätä liikaa ominensa ja hoitoapua ym. ei välttämättä oikein kehdata pyytää, koska ajattelutyyli: "iteppä ootte lapset hankkineet, iteppä hoiatte". Aikanaan lapset kasvoivat/kasvatettiin perheiden ja sukujen yhteisöissä, ei se äiti välttämättä ollut se, joka hoiti KAIKEN. Lapset olivat kiintyneitä muihinkin aikuisiin ja perheen isosisarukset hoitivat paljon pienempiä sisaruksiaan. Nyt on tosiaan paletti kääntynyt ihan nurin kurin. Äitien vastuulla on ihan hirveästi lapsiin liittyviä asioita ja siinä sivussa pitäisi käydä töissä, pitää itsestään huolta, hoitaa kotia, harrastaa, sivistää itseään jne. Aika paljon yhdelle ihmiselle!

Ei me kuitenkaan olla yksin eikä meidän pitäisi ollakaan. Jos ei muuten, niin ainakin toisista äideistä pitäisi saada tukea ❤

Mie saan olla kiitollinen, että meiltä löytyy tukiverkostoa. Lapset saa edes joskus yökylään ja lisäksi löytyy hoitoapua pakollisten menojen ajaksi.

Kiitos kuitenkin suloisista pojistani. 
Kiitos, kun saan olla heidän äitinsä.
Kiitos omalle äidilleni.
✨❤💙❤💙✨

Kaikesta huolimatta,

Hyvää Äitienpäivää jokaiselle Äidille ❤


Rakkaudella,
Henna ✌





6 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Mä ymmärrän sun fiilikset niin hyvin. Mä en nauttinut äitiydestä juuri ollenkaan niinä vauvavuosina tai etenkään raskauden aikaan. Koko homma tuntui jotenkin niin hallitsemattomalta kaaokselta.

    Nyt kun lapset ovat isompia, tämä alkaa sujua paremmin... Olo on taas sillä lailla hyvällä tavalla tavallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenstistasi! :) Onneksi olet nyt alkanut löytämään sen sisäisen rauhan äitiytesi kanssa ❤
      Jotenkin itsekin jaksan uskoa, että lasten tästä kasvaessa löydän sen äitiyden nautinnon. Pikkulapsiaika koettelee, monin tavoin.

      Ihanaa Äitienpäivää sinulle ja hyvää kesän odotusta :)

      Poista
  2. Isot tsempit täältäkin! Tunnistan hyvin osan tunteistasi, mutta olen jo aikaa sitten ajatellut ettei mun osani äitiydessä ole mikään täydellinen ollakaan. Olen hyvin tietoinen omista puutteistani, mutta yritän ajatella, että riitän kyllä tämmöisenään. Se on toisaalta myös helpottavaa, mun ei tarvitse edes yrittää saada sitä kirkkainta kruunua! Ei tarvitse kilvoitella toisten äitien kanssa tai lytätä toisia, jotta nousisin itse korkeammalle. Painiskelen ihan itseni kanssa, omassa sarjassani.

    Kyllähän siitäkin hetkeksi sain pohdintaa aikaiseksi, että millainen äiti haluaa karata viikonlopuksi ulkomaille perhettään pakoon - yksin! Ja vieläpä äitienpäiväviikonloppuna! Mutta kylläpä teki hyvää, olla ihan yksin. Ihan itsekseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :)
      Sulla on kyllä fiksuja pointteja oman äitiytesi suhteen! Taidanpa niistä ottaa vähän "mallia" tämän kriisini keskellä.

      Sulla oli varmasti mahtava reissu! :)

      Poista
  3. Voi kiitos tästä kirjoituksesta. Juuri nyt on minullakin sellainen olo, että eihän minun pitäisi äiti ollakaan, kun tämä on välillä niin ahdistavaa. Ja kuitenkin rakastan lapsiani, tietenkin. Syyllinen olo on hyvin tuttua... Ja tuo pitää todellakin paikkansa, että nykyään (ainakin meidän kulttuurissamme) perheet ovat hyvin sisäänpäinkääntyneitä. Ei ole yhteisöllisyyttä. Ei ihmekään, että moni kokee yksinäisyyttä ja uupumista.

    Kiitos yleisemminkin blogistasi. Olen jo jonkin aikaa lukenut, on paljon omani kaltaisia mietteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kiitos kehuista :) Lämmittää mieltä!

      Syyllisyys on kyllä yksi inhottavimmista tunteista tässä äitiyden polulla. Varmasti omat äitimme ja heidän äitinsä jne ovat myös kokeneet syyllisyyttä, mutta ihan hyviähän meistäkin on kasvanut... ;) Evoluutio ja ympäristö ylipäänsä voisivat vielä fiksata tätä hommaa niin, ettei syyllisyyttä tarvitsisi tuntea niin paljon...

      Tosin, sitähän sanotaan, että syyllisyyttä tuntevat he, joiden ei oikeastaan pitäisi ja he, jotka oikeasti toimivat väärin, eivät välttämättä tunne syyllisyyttä/tiedosta tekevänsä väärin. Ihmismieli on kummallinen vekotin.

      Toivotankin nyt sinulle aurinkoisia päiviä ja aurinkoisempaa mieltä <3

      Hyvin me vedetään :)

      Poista

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.