perjantai 16. kesäkuuta 2017

SOME - kiiltokuvaelämääkö?

Mieti näkemääsi uutisvirtaa Facebookissa tai kuvien kirjoa Instagramissa. Mieti, millaisia päivityksiä vastaasi tulee. Mieti, millaisia päivityksiä mieluiten katselisit. Mieti, miksi näin?

Instagram


Instagramissa on yleistynyt jaettavien kuvien suunnitelmallisuus. Mietitään tarkkaan, miltä oma instatili näyttää, millaisia kuvia sinne ylipäänsä voi jakaa ja mitä filttereitä käytetään. Asetellaan ne uudet gugguut, guccit, addut, baddut, molot, vimmat, omput tai vastaavat hienosti valkoiselle pöydälle, laitetaan sekaan pari rehua, otetaan kuva, valitaan filtteri ja jaetaan instaan.

Kuivanneet kukkakimpun lehdet, 
leikkipuimurista irronnut osa. 
Kuopuksen nakertelemat riisimaissikakut, 
Eikä muuten omisteta valkoista pöytää.
Meidän arkea siis.


Osa ei jaa ihan tavallisesta arjestaan instassa mitään. Ei puhettakaan, että laittaisi kuvaa sotkuisesta keittiöstä tai kaaoksessa olevasta lastenhuoneesta, koska instatilin on oltava NÄTTI ja KAUNIS. Lapsiperhearki harvemmin on sellaista, ainakaan meillä. Joillain se ehkä onkin? :)

Ymmärrän jaettavien kuvien suunnitelmallisuuden ihmisillä, joilla instatili on osa heidän työtään. Esimerkiksi julkisuuden henkilöt, suositut bloggaajat, erilaiset hyvinvointivalmentajat ym., mutta tämä ilmiö on yleistynyt myös ihan tavallisilla ihmisillä. Ihmettelen, että miksi? Mitä sillä yritetään viestittää? 

Facebook


Sitten mietitään Facebookia. Kuvia onnellisista lapsista, ihania maisemakuvia, herkullisia ruokia, "olipa tänään ihana päivä, kun..." Hehkutusta ja sydämiä. Positiivista pöhinää. Ei valiteta murheista, muistetaan vain olla kiitollisia, ei ketään (mukamas) kiinnosta, millaista se OIKEA ARKI kenelläkin on. Osa tietysti jakaa kaiken maan ja taivaan väliltä, osa ei päivittele juuri mitään, osa kulkee "kultaista keskitietä". Facebookissa myös provosoidutaan helposti. Ehkä siinäkin syy, miksi mieluummin jaetaan suht neutraalia, positiivista pöhinää sinne omaan uutisvirtaan kuin tuodaan vahvasti omia mielipiteitään esiin. Jonkun aamumuroihin pissisit kuitenkin. 

Miksi haluamme nähdä palasia "kiiltokuvaelämästä"?


Hyvä kysymys. Jotkut ovat todenneet, etteivät edes halua blogeissa tai somessa nähdä sitä todellista arkea sotkuineen, huutavine penskoineen, kaikkea sitä arjen kaaosta, koska sitä on omassakin elämässä ihan tarpeeksi. Mutta...

Pako todellisuudesta väärään todellisuuteen


Koska se oma elämä on toisinaan ihan todellista paskaa, on siis helpompi paeta pois siitä kaikesta todellisuudesta maailmaan, jossa kaikki on nättiä ja ihanaa. Ei sotkuja, ei likaa, ei onnettomia ihmisiä tai surullisia kohtaloita. Ei mitään sellaista, jossa joutuisi itse tuntemaan myötätuntoa tai surua toisen puolesta. Saati, että joutuisi ahdistumaan tai toteamaan, että ihanaa, kun joillain muillakin noin niin kuin meilläkin!

Kuitenkin tämän "nätin ja kauniin somen" myötä ihmisillä voi tulla siellä ruudun tai kännykän näytön takana fiiliksiä, että kaikkien muiden elämä on nättiä, helppoa ja ihanaa, paitsi se oma elämä, joka tosissaan on täynnä sitä likaa, sotkua, kiukkuisia kakaroita, huonoja ihmissuhteita, pahaa oloa, epäonnistumisia jne. Vaikka sanotaan, etteivät kaikki halua nähdä sitä todellista arkea hyvine ja huonoine puolineen, uskon monien pahan olon lisääntyvän nimenomaan somen takia. Kateus nostaa päätään, oma elämä inhottaa entistä enemmän, halutaan jotain mitä ei välttämättä pysty itse edes saamaan...

Kaikki ei ole siltä, miltä näyttää


Yritetään kuitenkin muistaa, ettei somessa ne kauniit kuvat ja positiiviset päivitykset ole koko totuus. Jokaisella on syynsä, miksei tuo kaikkia elämän suruja ja iloja somessa esiin. Nykypäivänä on ihan hyväkin, ettei ihan kaikkea jaeta sinne someen. Ei niitä söpöjä, mutta noloja kuvia lapsista tai parisuhteen riitoja. Ei haukuta työnantajaa tai sitä naapurin kiukkuista mummoa. Tai muutenkaan jaeta herkästi niitä suutuspäissään kirjoitettuja "SAA JAKAA!!!!!!!" -päivityksiä, jotka voivat saada aika suurenkin näkyvyyden ja voivat aiheuttaa ikäviäkin ilmiöitä, kuten uutisista on saanut vuosien aikana lukea.

Kaikkea ei todellakaan pidä uskoa ja monet kohua herättävät asiat esitetään somessa vain yhdestä näkökannasta ja unohdetaan se mahdollinen toinen osapuoli ja hänen/heidän näkemyksensä asiasta.


Tänä aamuna parin minuutin sisällä otetut kuvat. 
Someen jakaa mieluummin näitä "Mie kyllä pärjään ja tässä niin nätisti hymyilen" -kuvia 
kuin noita "VMP, olis jo ilta" -kuvia.

Antaa kaikkien kukkien kukkia


Vaikka tähän postaukseen kirjoitin ihan tarkoituksella asioita kärjistäen, ei se kuitenkaan huono juttu ole olla hieman salaperäinen  nykypäivänä. :) 

Ei kerrota blogeissa ja somessa ihan kaikkea. Syvimmät tunteet ja fiilikset kannattaakin jakaa toisille ihmisille ihan kasvokkain tai viesteillä. Ihan kaikki eivät ole ansainneetkaan kuulla sinusta kaikkea, ainoastaan he, joihin voit luottaa ja tiedät, että he pitävät juuri sinusta eivätkä vain odota sopivaa hetkeä päästä aukomaan päätään tai pätemään.

Jokainen jakakoon sellaisia kuvia ja päivityksiä, joista tykkää, mutta kannattaa myös miettiä, sullooko sitä itsensä massaan, josta ei erotu, vai haluaako tuoda omaa, mielenkiintoista persoonaansa enemmän esille? Varsinkin, jos on ns. tavallinen tallaaja. Edelleen ymmärrän nämä osana työtään somea päivittävät.

Erilaiset ihmiset ja heidän persoonansa ovat mielenkiintoisia, ei samaan muottiin sullotut somepersoonat. Kyllä ihmiset haluavat nähdä niitä "säröjäkin", arjen karua todellisuutta varsinkin, jos some toimii vertaistukena esimerkiksi pikkulapsiajan keskellä räpiköivälle, itseään etsivälle äidille (tai isälle).

Ihan tavallinen äiti saa olla väsynyt, joskus ärsyyntynyt arkeensa, naturelli ilman meikkiä tai mitään muitakaan ylimääräisiä "kauneutta lisääviä" -tuotteita. Hänellä saa olla sotkuinen koti ja vanhoihin henkkamaukkoihin puetut lapset, joilla on räkä poskella ja hiukset sojottavat minne sattuvat. Nämä saavat näkyä myös somessa, vaikkeivat täyttäisi sen "nätin ja kauniin someuutisvirran" ehtoja.

Nautitaan kuitenkin kesästä, mutta muistetaan myös, ettei se kaikkien kesä ole "hienoja lomamatkoja, ulkona syötyjä jäätelöitä, ihanaa parisuhdeaikaa oman rakkaan kanssa ja niin ihanaa yhdessäolemista perheen kanssa", vaikka siltä somen perusteella voisi vaikuttaa.

Ja niin, ainahan sen somen voi laittaa kiinni :)

Viha-rakkaussuhteen someen omaava
Henna :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.