perjantai 22. syyskuuta 2017

"Toi positiivisuus sopii sulle"


Positiivisuus on tietynlainen elämänasenne. Moni mieltää positiivisuuden niin, että ollaan iloisia 24/7, ei tunneta surua, murhetta tai huolta sekä suljetaan silmät ja korvat ympärillä tapahtuvilta negatiivisilta asioilta. Positiivisuus ei kuitenkaan tarkoita edellämainittuja asioita.

Positiivisesta elämänasenteesta puhuttaessa voidaan miettiä, miten suhtaudutaan omaan elämäänsä ja sen mukanaan tuomiin erilaisiin asioihin? Miten hallitaan omia tunteita, miten nähdään ympärillä olevat asiat ja ennen kaikkea: Miten nähdään ja koetaan oma itsensä? Hyväksytäänkö oma itsensä, omat heikkoutensa ja vahvuutensa? Miten kohdellaan muita ympärillään olevia ihmisiä?

Omaa ajatusmaailmaansa pystyy muuttamaan ja avartamaan. Itsensä pystyy korjaamaan. Toiset joutuvat käymään itsensä kanssa kivikkoisemman tien kuin toiset, mutta voin luvata: se henkinen, joskus tuskainenkin taival itsensä kanssa kannattaa käydä läpi, koska sen myötä oma elämänlaatu kohenee huomattavasti, kun voi taas olla sinut itsensä ja itseään ympäröivän maailman kanssa.

Erilaiset mielenterveyshäiriöt ja haastavammat elämäntilanteet ovat asia erikseen. Näissä tapauksissa ei välttämättä/todennäköisesti pysty kovin positiivinen olemaan eikä ole voimia muuhun kuin elämästä selviämiseen. 






Mietitäänpä ensin, mihin kulutat energiaasi?




  • Jäätkö pienempien murheiden ja vastoinkäymisten aiheuttamien negatiivisten tunteiden vangiksi päiväkausiksi? Muistat kertoa kaikille vielä viikonkin päästä, kuinka harmittaa ja ärsyttää, kun se yksi aamu viime viikon tiistaina ei mennyt ihan putkeen?


  • Kulutatko energiaasi murehtimalla, miten kaikki muut toimivat eri tavalla kuin sinä eli mielestäsi väärin? Päivittelet, voivottelet, tuomitset, huokailet syvään, pyörittelet silmiäsi?

  • Annatko negatiivisten ihmisten viedä energiaasi? Huomaatko helposti ajautuvasi seuraan, jossa ei hyvää sanottavaa kuule mistään tai kenestäkään? Kaikki on aina huonosti ja väärin ja mikään ei toimi?


  • Käytätkö päivässäsi tuhottomasti aikaa selaten somea ja olemalla kateellinen sekä katkera muille?


  • Onko yksi parhaimpia harrastuksiasi puhua paskaa muista? Mitä enemmän, sen parempi? Ihan sama, mitä puhut, mutta pakko saada puhua, koska itselläsi on niin huono olla?


Voin antaa yhden vinkin: Lopeta kaikki yllämainitut. 

Miksikö?


Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta



Mitä negatiivisemmassa seurassa viettää aikaansa, sitä negatiivisemmin alkaa näkemään myös itsensä sekä maailman ympärillään. Negatiivisuus vie niin helposti mukanaan. Jotenkin saattaa tuntua helpommalta märistä ja murista kaikesta, mikä on huonosti kuin huomata ympärillään ne hyvät asiat ja olla niistä kiitollinen. On ehkä helppoa olla kateellinen muille. Syyttää nimenomaan muita siitä omasta kurjasta olostaan. Ei olla valmiita ottamaan vastuuta itsestään ja omista teoistaan. Ei olla valmiita tekemään radikaalejakin ratkaisuja, jotta oma elämänlaatu kohenisi. Ei nähdä totuutta sen suhteen, miten kohtelee ympärillään olevia läheisiä ja muita ihmisiä.



Positiivisuus ruokkii positiivisuutta



Pienet kehut, hymyt, tsempit, hyvien asioiden näkeminen ympärillään.  Alkaakin huomaamaan, etteivät ne pienimmät murheet ole sen arvoisia, että niitä kannattaisi murehtia päiväkausia. Oppii ajattelemaan yhtä hetkeä pidemmälle. Sitä alkaa mahdollisesti huomaamaan ympärillään olevissa ihmisissä enemmän hyvää. Huomaa, että on ihmisiä, jotka haluavat sinulle hyvää ja sinä haluat heille hyvää, aidosti ja vilpittömästi. Saatat huomata, että pitämällä kiinni hyvistä asioista elämässäsi, jaksat ihan toisella tavalla kantaa niitä murheita, joita elämä joskus väistämättä tuo mukanaan.


Kehutko vilpittömästi muita? Saatko itse kehuja?



"Sie näytät ja vaikutat nyt tasapainoiselta, 
alkaa löytyä se itsevarmuus"

"Toi positiivisuus sopii sulle"

"Näytät niin ihanalta ja hyvinvoivalta. Mäkin haluan tollasen hyvän olon ja hehkun!" 


On kiva saada kehuja. On kiva ANTAA kehuja. On ihana saada muista ihmisistä inspiraatiota ja motivaatiota. On ihana huomata ja kuulla, kuinka voin toimia inspiraation ja motivaation lähteenä muille.

Tuossa yllämainitut kommentit kuulin viime viikolla. Ihana huomata itsessäänkin se muutos ja ihana, kun se näkyy myös ulospäin. Ihana huomata, ettei mun tarvitse enää jauhaa paskaa muista tai olla kateellinen tai roikkua muiden ihmisten vanavedessä, kun ei muuten uskalla olla oma itsensä. Mun ei enää tarvitse ilkeillä muille silloin, jos itselläni on paha olla tai ylipäänsä huonompi päivä.

Itsensä löytäminen, itsensä hyväksyminen, sisäisen itsevarmuutensa löytäminen on kuulkaa aika hieno juttu. Olo on vapautunut. Ihan kuin olisin päässyt eroon henkisistä kahleista.

Kiitos kolmenkympin kriisi! :D

Ensimmäinen työpäivä perhevapaan jälkeen kolme vuotta sitten ja tämän kuun alussa.



Ärsyttääkö minua koskaan? Miten näytän sen ihmisille?



Tottakai minua välillä ärsyttää ja kiukuttaa ja ottaa päähän ihan jokainen näkemäni ihminen ja ärsyttää, jos joku asia ei mene kuten olen suunnitellut tai tapahtuu jotain muuta odottamatonta. Se on kuitenkin eri asia, puranko ärsytykseni suoraan johonkin ihmiseen vai puranko ärsytykseni kertomalla toiselle ihmiselle, miksi minua ärsyttää. Ymmärrättekö pointin?

Annan esimerkin. Jos minulla on huono päivä, mieltäni painaa joku iso tai pienempi murhe (kuten esimerkiksi tänään), voin kertoa siitä ympärilläni oleville ihmisille sen verran kuin haluan heidän tietävän tai voin ainoastaan todeta, että nyt ei hyvin pyyhi, mutten jaksa enempää asiaa avata. Näin toimimalla kunnioitan ympärilläni olevia muita ihmisiä kertomalla heille, etteivät huonot fiilikseni johdu nimenomaan heistä, vaan ihan muista asioista. Tätä harrastan nykyään ihan kotonakin.

Muille, joille en ala selittelemään elämääni sen enempää, olen kuitenkin kohtelias. Tämä tulee jo työni puolesta vahvasti esiin. Sehän se olisikin, kun alkaisin töissä tiuskimaan sekä kaikille työkavereilleni että mahdollisille talon ulkopuolisille vieraille, joita otan vastaan. Voisin saada aika äkkiä palautetta ylemmältä taholta ja niiltä työkavereiltanikin... :D

Itse olen kuitenkin joskus saanut ja muutkin ovat varmasti saaneet kohtelua, jossa se toisen oma, sinusta riippumaton huono olo puretaan kuitenkin sinuun aukomalla päätään turhanpäiväisistä asioista, kommentoimalla asiattomasti kasvotusten tai somessa ja ylipäänsä viljelemällä sitä pahaa oloa muihinkin.

Yleensä monet kommentit kirjoitetaan/sanotaan hyvin inhottavaan sävyyn: "Ei millään pahalla, mutta... " Voi kuulkaa, ei todellakaan "millään pahalla", mutta pahalla se halutaan nimenomaan sanoa? Niin, että pääsee näpäyttämään toista, oikein kunnolla. Tulee siitä itselleen ehkä hetkeksi parempi olo?


Jokainen voi katsoa itseään peiliin



Jokainen meistä tekee virheitä. Jokainen meistä joskus kohtelee toista ihmistä tietämättään tai tiedostaen huonosti. Toiset ihmiset tekevät sitä enemmän, jopa tietoisesti. Mahdollisesti jossain kohtaa saakin huomata, että ihmiset alkavat häviämään ympäriltä. On henkistä kypsyyttä hetkeksi käpertyä itseensä ja miettiä, miksi näin?


Miksi puran pahan oloni nimenomaan muihin, olemalla ilkeä?

Pääsenkö itse täältä mahdollisesta suosta ylös vai tarvitsisinko apua?

Riittääkö siihen ystävieni apu vai tarvitsisinko ulkopuolista apua tunteideni käsittelyyn?

Mistä voisin saada itselleni positiivista voimaa?

Mitkä ovat asioita, jotka tuovat minulle hyvän mielen ja auttavat jaksamaan arjessa?

Olenko huomaamattani kerännyt ympärilleni ihmisiä, jotka eivät halua minulle hyvää?

Mistä voisin saada sitä sisäistä hehkua ja paloa näyttää elämälle, että minua ei nujerreta?

Mistä voisin saada sen tunteen, että asiat kyllä järjestyvät?


Mistä minä mitään tiedän?



Omalta kohdaltani voin sanoa, että vielä kesällä mietin ihan tosissani ammattiavun hakemista. Tunsin itseni huonoksi monilla elämän osa-alueilla, ihan äitinä ja vaimona olemisesta lähtien. Tunsin tietyllä tapaa kateutta, riittämättömyyttä, huonommuutta ja muita ihania fiiliksiä.

Tietyiltä osin voisin menneisyyteeni peilaten todeta, että osittain mulla saattoi jo olla lieviä masennuksen oireita. Osa oireista selittyi tietysti jo ihan puolentoista vuoden univeloilla, mutta henkiseen suohon olin joka tapauksessa uppoamassa. Mietin, etten kohta enää pärjää itseni kanssa ja pian alkaa tulemaan "henkisiä ruumiita", jos en hanki apua. Kriisissä oli kaikki ympärilläni, parisuhteesta lähtien, näin ainakin koin asiat.

Olen kuitenkin nyt tehnyt itseni kanssa todella ison henkisen työn. Se, että saan ylipäänsä nukuttua suhteellisen hyvin yöt, vaikuttaa todella paljon mielialaani ja siihen, miten koen asiat, mutta vaikuttaa tähän moni muukin asia. Pidän itsestäni huolta, myös tässä kiireisemmässä arjessa. En vähättele omaa hyvinvointiani tai sitä, että kaikki muu menisi oman terveyteni edelle. Jos en itse ole kunnossa, en pysty huolehtimaan muista.

Ainahan olen ollut pohjimmiltani positiivinen ja iloinen ihminen, mutta kuitenkin siihen on liittynyt myös paljon henkistä rumuutta. Pitkälti monet asiat juontavat juurensa ihan puhtaasti huonosta itsetunnostani ja siitä, kuinka en ole kokenut olevani oikein missään hyvä tai riittävä. Olen hakenut hyväksyntää muilta mielistelemällä heitä ja olen yrittänyt olla niin kuin muut haluaisivat minun olevan. Tehnyt tekoja, jotka kaduttavat.

Ihan sama, mitä ympärilläni olevat ihmiset ovat hokeneet positiivisista piirteistäni, mutta olen kuitenkin vellonut siinä kaikessa huonossa, miettinyt ja märehtinyt vanhoja juttuja, muistanut enimmäkseen sen kaiken negatiivisuuden ja vääryyden, mitä olen kokenut. Loppujen lopuksi osa muista ihmisistä ei enää jaksanut. He ottivat etäisyyttä. Miksi lyödä päätään seinään, kun voi tehdä jotain, mikä oikeasti kantaa hedelmää?

Eräs ihminen sanoi mulle monta kertaa, että muutos on lähdettävä minusta itsestäni. Kukaan muu ei pysty ajatusmaailmaani muuttamaan, jos itse hannaan vastaan.


Nyt olen päästänyt irti. 
Olen päästänyt irti menneisyydestäni. Olen antanut itselleni anteeksi. Olen antanut itselleni uuden mahdollisuuden. Olen antanut itselleni luvan olla se, kuka haluan olla. Olen löytänyt itseni.






Tämä sisäinen rauha ja hyvä olo näkyy. Se näkyy ja kuuluu. Tästä olen nyt viime aikoina saanut palautetta ja nimenomaan sitä positiivista. Huomaan, kuinka paljon helpommin myös itse kehun muita ihmisiä, pieniä ja isoja juttuja. Yritän antaa osan siitä omasta hyvästä olostani muille, jos se suostutaan ottamaan vastaan. Väkisin en tyrkytä :D Enkä nyt sitten kuitenkaan tarvinnut (tällä kertaa) ulkopuolista ammattiapua, vaikkei se olisi ollut huono vaihtoehto ollenkaan.

Joka tapauksessa, nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan balanssissa sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi. Elämä on kuitenkin yhtä kokonaista pitkää matkaa eikä meistä ihmisistä koskaan tule täysin valmiita. Itselläni on ja tulee olemaan keskeneräisiä asioita, joita täytyy yrittää selvittää, mutta elämä on pääsääntöisesti nyt hyvä näin.


Näillä mennään, kohti neljääkymppiä! :D


Rakkaudella
Henna





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.