torstai 30. marraskuuta 2017

Työssäkäyvälle äidille energiaa - hyvästä ruoasta


Olen ollut töissä kolme kuukautta perhevapaan jälkeen. Alkuun silloin jännitin, miten saan ruokailutapani pidettyä sellaisina, että ne tukisivat hyvinvointiani ja jaksamistani tässä arjessa. Lähinnä jännitin, miten jaksaisin panostaa eväisiini niin, että lounastauon jälkeen mulla olisi vatsa täynnä ja energiaa iltapäivälle.

Eipä näköjään huolta, hyvin olen syönyt ja pysynyt omille tavoilleni "uskollisena", toisin sanoen olen jatkanut syömistä niin kuin olen tottunut syömään.

Aamuisin syön (mikrossa "keitettyä") kaurapuuroa maapähkinävoilla, mustikoilla, raejuustolla ja joskus lisänä on mansikkaa/banaania. Puuron kanssa juon kahvikupillisen.

Lounaaksi valmistan edellisenä iltana esimerkiksi pannulla paistettuja (pakaste)kasviksia ja -vihanneksia, sekaan kananmunaa ja joskus tonnikalaa. Tai (pakaste)kasviksia ja -vihanneksia, makaronia ja tonnikalaa. Kylkeen teen "vihreän salaatin" eli vähän kurkkua, tomaattia ja salaattia, joskus lisänä viinirypäleitä. Töissä mulla on yleensä raejuustoa jääkaapissa.

Jauhelihaa paistan toisinaan isomman määrän tehdessäni päivällistä, jolloin saan hyödynnettyä ylimääräisen jauhelihan: laitan sekaan kasviksia ja lisäksi riisiä tai makaronia. Erittäin maistuva lounas.

Joskus otan mukaani päivälliseltä jäänyttä ruokaa, jos tiedän, ettei mun tarvitse syödä samaa ruokaa kahteen kertaan saman päivän aikana :D Noin kerran viikossa syön ihan valmisruokaa.








Kätevä eväsrasia, koska yhdessä ja samassa rasiassa kulkee sekä ruoka että salaatti :)
Prismasta löysin, olivat puoleen hintaan. Yksi rasia maksoi hieman alle neljä euroa :)


Päivälliseksi meillä on todella paljon ihan perusruokia. Makaroni jostain syystä uppoaa meidän miesväelle parhaiten, joten sitä on jonkun verran, joko laatikon muodossa tai kastikkeen kera tai jonkun "sotkotuksen" seassa. Peruna on helppo raaka-aine, koska se menee keitettynä, muussattuna ja paistettuna. Broileri ja riisi eri variaatioina ovat hyviä vaihtoehtoja.

Eräänä päivänä meillä oli päivälliseksi makaronia ja makkarakastiketta. Keitin makaronia sen verran, että sain samalla tehtyä itselleni seuraavan päivän lounaan eli laitoin eväsrasiaan valmiiksi keitettyä (täysjyvä)makaronia, purkillisen tonnikalaa ja mikrossa sulatin joukkoon kasvislisukkeen. Nopeasti tein pienen vihreän salaatin kylkeen ja näin oli seuraavan päivän lounas valmiina (ihan ensimmäinen kuva tässä postauksessa).










Tällä viikolla vein töihin "selviytymispakkauksen" eli jos jonain aamuna unohdan ottaa eväät tai en illalla jaksa käyttää sitä max. 15 minuuttia, joka mulla normaalisti menee seuraavan päivän lounaan valmistamiseen, on mulla töissä edes jotain syömistä odottamassa.  Selviytymispakkaus sisälsi "kuppiruokia" eli sekaan kaadetaan kuuma vesi, annetaan tekeytyä noin viisi minuuttia ja valmista on. Nämä varmasti menevät hätätapauksissa.



Käymme joskus perheen kanssa ulkona syömässä, esimerkiksi Hesburger, Burger King, Pizza Buffa tai muu ruokaravintola :D Nämä mahdolliset ruokailut on hyvä suorittaa ennen ruokakauppareissua, jolloin kukaan ei mene nälissään sinne hyllyjen väliin notkumaan ;)



Syöminen on ihan todella tärkeä juttu. Ihminen tarvitsee energiaa jaksaakseen päivän touhuja ja energiaa saa ravinnosta eli ruoasta :)

Tällä hetkellä säännöllinen syöminen on sellainen asia, josta en mieluiten tingi tai lipsu. Onneksi nykyinen elämänrytmi ja arki mahdollistavat säännöllisen ruokarytmin.

Syöminen on kivaa.


Rakkaudella
Henna


P.S. Näin joulua odotellessa ruokavaliooni kuuluu myös kohtuudella suklaa eri muodoissa, Kakkutukun herkulliset tuotteet, joulutortut, piparit jne. ;)


Aiemmat postaukseni liittyen aiheeseen ruoka:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.

Blogin kuvat ovat pääasiassa omiani, ellei toisin mainita.