tiistai 16. tammikuuta 2018

Arjen hyvät asiat ja hetket


Vaikka elämässä tulee hetkiä ja ajanjaksoja, jolloin elo on normaalia rankempaa, on monesti siellä arjessa asioita, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä. Nämä asiat meinaavat usein unohtua silloin, kun elämä koettelee.

Harvemmin tavallisen pulliaisen elämä on yhtä glamouria ja juhlaa päivästä tai viikosta toiseen, joten silloin on osattava ottaa se nautinto arjen pienistä ja mahdollisesti isommistakin hyvistä asioista ja hetkistä.

Hyvä arki koostuu usein niistä monista pienistä, hyvistä asioista. Arki on sitä, mitä me elämme, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ei arjen ole pakko olla pelkkää harmaata ja tasapaksua puurtamista, vaikka monesti suurin osa päivästä saattaa sellaista ollakin tai siltä tuntua. Olisi kuitenkin hyvä olla edes jotain, edes niitä pieniä valonpilkahduksia, pieniäkin värejä siellä arjessa.

Eilen illalla aloin miettimään, että omassa arjessani on aika paljonkin sellaisia pieniä juttuja, joista tulee hyvä mieli ja jotka auttavat jaksamaan näissä "ruuhkavuosissa" rämpiessä.

Haluan jakaa nämä muutamat hyvät asiat ja hetket teidänkin kanssa.

Hyvät hetket muiden ihmisten kanssa


Se voi olla rentouttava lounas kera työkaveri(ystävän) tai hyvä, silmiä avaava keskusteluhetki toisen työkaveri(ystävän) kanssa. Se voi olla kävelylenkki läheisen ihmisen seurassa tai ylipäänsä kohtaaminen tärkeän ihmisen kanssa. Ja se tunne, kun olet jollain tavalla voinut olla avuksi tai saanut omaa mieltäsi kevennettyä.



Liikunta


Reipas kävelylenkki, (raskaampi) hölkkälenkki, tunti kuntosalilla, kävellen kauppaan ja takaisin... Se, että keho saa liikettä. Se, että laittaa kehon hommiin ja nollaa ajatuksensa hetkeksi. Siitä tulee hyvä mieli.

Kuten "rivienvälistä" voi lukea, liikunta tekee hyvää kokonaisvaltaisesti. Se hoitaa kehoa JA mieltä.


Joulukuun poikamme


Niin kuin osaavatkin välillä ärsyttää sekä minua että toisiaan, osaavat he myös olla niin suloisia yhdessä ja erikseen. Ne hetket, kun pojat leikkivät viisitoistakin minuuttia keskenään, omassa huoneessaan, ilman yhtäkään soraääntä. Todellista arjen luksusta.

Tai kun he oikein innostuvat halailemaan tai auttamaan toinen toistaan. Pikkuveikka ottaa (hyvässä ja pahassa) isoveikastaan mallia ja isoveikka on välillä niin ylpeänä, kun pikkuveikka häntä matkii. Pikkuveikka on ihana, kun hän osaa jo kunnolla vaatia pyytää isoveikkaa leikkimään esimerkiksi autoilla. Yleensä myös hermostuu, jos isoveikka ei ideasta innostu.



Päiväunet


Vapaapäivinä, jos vain mahdollista, päikkärit kuuluvat pakettiin. Ne kuuluu ottaa silloin, kun niihin on mahdollisuus. Menneenä viikonloppuna sain otettua molempina päivinä päikkärit ja maanantaina työkaverini totesikin, miten näytän jotenkin pirtemmältä. Lepo, kyllä se vain tekee ihmeitä.

Kahvihetki päivällisen jälkeen


Tämä on yksi päivän parhaimpia hetkiä. Päivällinen on saatu syötyä, pöytä siivottua ja on aika laittaa iltapäiväkahvit valumaan. Pojille telkkarista Pikku Kakkonen ja itselle hetki aikaa hengähtää sohvan nurkassa, kahvikupposen ääressä. Tämän jälkeen sitä yrittää jaksaa rutistaa päivän viimeiset tunnit iltatoimien, poikien iltavillien ja vastaavien perusarjen toimintojen osalta.

Viikonloppuilta ja punkkulasillinen


Pojat on saatu nukkumaan, mies lähtenyt autotalliin omiin hommiinsa ja itse suuntaan sohvan nurkkaan kera punkkulasillisen. Tallennuksesta valitsen Salkkareita, SuomiLOVEa tai jotain muuta "hömppää". Sellaista aivojennollausohjelmaa, tiedättehän. Tunnin ajan olemme ihan vain minä, lasi punkkua ja telkkari. Pyhä kolminaisuus.

Blogini


On aina yhtä hienoa saada uusi postaus teksteineen ja kuvineen valmiiksi. Julkaisuhetkellä minua edelleen jännittää, mutta joistakin postauksista saatu positiivinen palaute tuo sen tunteen, että taas on onnistuttu.

Työni


Tykkään työstäni ja mie olen hyvä siinä, mitä teen. Olen kasvanut ammattilaiseksi vuosien aikana. Työni antaa mun arkeen paljon, olematta kuitenkaan se suurin osa elämääni. Työ täydentää tätä kokonaispakettia.








Millaista arkea sinä elät? 
Mitkä ovat arkesi valonpilkahdukset? 
Asiat, jotka antavat  sinulle voimaa?




Rakkaudella
Henna, 
joka arkiaamuina näyttää tältä ennen kuin saa laitettua itsensä valmiiksi




2 kommenttia:

  1. Arki on aivan liian aliarvostettua ja kuitenkin suurin osa elämästämme! Arjen pienten merkityksellisten juttujen huomaaminen kannattaa, sillä se tunnetusti lisää onnellisuutta. Kiva oli lukea omistasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ❤

      Tavallistahan arkea tässä tosiaan pääsääntöisesti eletään ja sieltäkin niitä hyviä juttuja löytyy :)

      Poista

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.