tiistai 2. tammikuuta 2018

Elämäntapamuutokseni aloittamisesta lähes 7 vuotta - missä mennään nyt?


Näin uuden vuoden alkaessa lehtien palstat, blogit ja some täyttyvät erilaisista jutuista kuten

"Näin pääset kesäksi kuntoon!"

"Näin aloitat elämäntaparemontin!" 

"Näin laihdut kuusi kiloa kuukaudessa!"

"Näin pääset pömppövatsasta eroon - kuusi vinkkiä!" 



En ihmettele, että ihmiset haksahtavat esimerkiksi erilaisiin kurinalaisiin pikadieetteihin, joissa painoa tippuu lyhyessä ajassa monta kiloa. Nämä dieetit voivat olla hyviä alkuja elämäntapamuutokselle, mutta täytyy myös miettiä, haluaako sitä todella elää monta vuotta niin kuin näiden pikadieettien aikana eletään, syöden vain tiettyjä ruoka-aineita ja vältellen ties mitä? Vai olisiko sittenkin parempi tehdä pikkuhiljaa sellaisia muutoksia, joista pystyy pitämään kiinni ja niistä tulee luonnollisesti osa arkea?

Monesti näiden pikadieettien lisäksi aloitetaan sieltä sohvannurkasta liikkumaan viisi kertaa viikossa käyden kaikki pumpit, pampit, spinningit, hölkät, mäkivedot... Vähemmästäkin motivaatio lopahtaa heti alkuunsa. Liian paljon muutoksia liian lyhyessä ajassa. Ei ihmisen pää eikä välttämättä fysiikkakaan pysy tälläisessä mukana.

Kaiken tämän päälle ruoskitaan itseään: yksi suklaapala laittaa juoksemaan viisi kilometriä ylimääräistä, podetaan huonoa omatuntoa sairastelupäivistä eikä välitetä palautumisesta. Mitäpä ihminen nyt levolla tekisikään? Ihmiset ovat liian ankaria itselleen, nimimerkillä tiedän, mistä kirjoitan.

Oma elämäntapamuutokseni


Omasta elämäntapamuutoksestani kirjoitin laajemmin jo syksyllä 2016, ihan blogini alkutaipaleilla. Teksti on pitkähkö, mutta tuo hyvin esille sen, miten paljon muutosten eteen on pitänyt tehdä töitä, eniten töitä on pitänyt tehdä omien ajatustensa kanssa.

Referoin yllä linkattua blogitekstiä sen verran, että lähtötilanteessa keväällä 2011 olin painoindeksin mukaan vain lievästi ylipainoinen, mutta alkoholin, passiivisen elämäntyylin, rasvaisen ruoan, herkkujen ja epäsäännöllisen syömisen takia olin suhteellisen turvoksissa. Kun haave omasta lapsesta oli kova, mutta mukanani kannoin monirakkulaisia munasarjoja, oli aika tehdä asioille jotain. Pikkuhiljaa, erilaisia tyylejä kokeillen, virheistä oppien, olen nyt tässä. 

Terveempi, kahden pojan äiti, joka fyysisesti jaksaa enemmän ja paremmin.


Nykytilanne


Tällä hetkellä elän omien elämäntapojeni kanssa tietynlaisessa balanssissa ja niin sanottu mottoni onkin

"Kaikkea kohtuudella"

Joulukuussa söin joka päivä vähän suklaata tai jotain muita herkkuja. Ihan joka päivä. Joulukuussa varsinainen liikunta oli vähäisempää, silti monena päivänä sain 10 000 - 13 000 askelta täyteen, koska kotona sekä töissä oli hektisempää. Joulukuu ei tuonut yhtään niin sanottua lisäkiloa. (paino on itseasiassa pysynyt  melkein samana vuoden verran)

Kaiken sen joulukuun härdellin keskellä pyrin kuitenkin pitämään ruokarytmistäni kiinni ja syömään omien ruokailutottumusteni mukaisesti. Bonuksena herkut ja tietysti jouluruoat.

En ruoski itseäni, jos jonain päivänä tai vaikka koko viikonloppu menee syöden, miten sattuu. Tosin harvemmin useampaa päivää "syön, miten sattuu", koska se kostautuu heti omassa olotilassa; tulee vatsavaivoja, verensokerit heittelevät ja väsyttää entistä enemmän.




Perhekin sen tietää: äidin on pidettävä ruokarytmistä kiinni tai muuten tulee nälkäkiukku. Eräänä iltana viime viikolla mulla oli jo ihan hirveä nälkä, mutta vielä tohotin aamua varten jotain juttuja valmiiksi ja kiukkusin samalla. Mies huuteli olkkarista: "Söisit nyt vaan ensin jotain, ettei tartte siellä kiukuta". Mun on siis muistettava syödä ;D

Tai jos lähtee lenkille eikä ole sitä ennen muistanut syödä hyvin. Eipä muuten jaksakaan mennä samaan tahtiin kuin normaalisti. Tai salilla ei jaksa samalla tavalla kuin yleensä. Enegia ja puhti loppuu kesken.

Syön siis tavallista kotiruokaa, syön niin sanotusti "omia pöperöitäni", syön herkkuja, syön Hesessä... Kaikkea kohtuudella. Enimmäkseen syön ihan tavallisesti, 4-5 kertaa päivässä.

Alla muutama, vanhempi blogitekstini liittyen ruokailuihini. Näistä teksteistä hyvin huomaa, miten ajatukset ovat muokkautuneet vielä enemmän sinne kohtuullisuuden ja sallivuuden suuntaan.

Suhteeni herkkuihin
Kotiäidille energiaa - ruoasta
Kotiäidille energiaa - hyvästä ruoasta, osa 2
Työssäkäyvälle äidille energiaa - hyvästä ruoasta

Suhteeni vartalooni


Olen sinut vartaloni kanssa. Kaikki liikunnan mahdollisesti tuomat positiiviset muutokset ovat tervetulleita, mutta tällä hetkellä en syö enkä liiku siksi, että saisin kroppaani muokattua johonkin tiettyyn suuntaan. Syön hyvin ja liikun siksi, että voisin hyvin. Hyvä ravinto ja liikunta tuovat mulle hyvän olon ja varsinkin liikunta auttaa käsittelemään tämän hetkistä olotilaani. Jos oikein kovasti ahdistaa, jää osa ahdistuksesta matkan varrelle, kun käy heittämässä tunnin reippaan kävelylenkin.

Vaikka mulla on nyt ollut ahdistusta ja muita ihania olotiloja, se ei kuitenkaan ole vaikuttanut tuhoisasti siihen, miten näen itseni ulkonäöllisesti. Välillä huomaan ajattelevani, että kunpa mulla olisi kiinteämpi vatsa tai pyöreämpi pylly. Kun itse on tällä hetkellä sisäisesti vähän rikki, näkyy se siinä, että tekisi mieli alkaa kontrolloimaan sitä, mitä olisi kaikkein helpoin kontrolloida eli omaa kroppaansa. En kuitenkaan tähän ryhdy.

Ja kuten yllä totesin, liikun, koska se tuottaa mulle hyvän olon. En liiku siksi, että olisin jonkun tietyn näköinen. En liiku muiden takia. Liikun itseni takia. Annan tulevan kevään ja lisääntyvän valon määrän hoitaa taas hommansa sen suhteen, mitä tulee liikkumiseen. Tiedän aktivoituvani enemmän kesää kohti mentäessä.

Alla olevasta linkistä voit käydä lukemassa lisää mietteitäni oman ulkonäköni hyväksymisestä: 


Tässä vielä linkkejä aiempiin teksteihini liikunnasta:



Mun on helppo pitää nykyisestä kiinni. Syömiset ja liikkumiset eivät tunnu pakkopullalta eikä paluu arkeen joulukuun jälkeen tunnu pahalta, vaikealta tai raskaalta, päinvastoin. 

Jokainen meistä on yksilö ja jokaisen pitäisi löytää ne omat tavat pitää itsestään huolta. Toisille sopii raskaampi liikunta, toiset tyytyvät rauhallisiin kävelylenkkeihin. Toiset haluavat syödä niin sanotusti "kurinomaisesti" eikä tunnu (pahalta) missään, toiset sallivat itselleen enemmän.




Muutos lähtee jokaisesta itsestään. Alkuun voidaan mennä metsään valintojen suhteen, mutta jossain vaiheessa se kultainen keskitie löytyy, kunhan sitä jaksaa etsiä :)

Nimimerkillä Kokemusta on

Nyt olen armollisempi itselleni. Olkaa tekin.


Rakkaudella
Henna





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.