sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Nauruterapiaa ja hyviä hetkiä


Jokainen ihminen on ansainnut hyviä hetkiä elämäänsä. Jokainen ihminen tarvitsee myös naurua, varsinkin yhdessä nauramista muiden ihmisten kanssa. Nauraminen vapauttaa ja rentouttaa. Naurava ja iloinen ihminen on säkenöivä sekä helpommin lähestyttävä.

Kuva: Pixabay


Vietimme työkaverini läksiäisiä. Vaikka ilta oli sinänsä haikea, kuului siihen monia hyviä hetkiä. Meitä oli kasassa hyvä porukka eikä naurulta voinut välttyä illan aikana.

Jossain vaiheessa istuin pöydässä yksinäni, hieman syrjemmässä kuin muut. Eräs työkaverini kysyi pilke silmäkulmassa, ettenkö huomaa, ettei kukaan siinä hetkessä juttele mulle :D Totesin, ettei itseasiassa haittaa. Nautin siitä, kun sain katsella niitä hyviä tyyppejä, kuunnella heidän juttujaan ja sitä iloista naurun remakkaa. Nautin katsella, miten he viihtyivät toistensa seurassa. 

Mulla oli hyvä olla siinä hetkessä. Pieni hiprakka, iloinen puheensorina ja lämmin tunnelma. Mitäpä siihen muuta olisi pieni ihmislapsi kaivannutkaan.

Tajusin, että omassa elämässäni nauran syvältä sydämestäni aivan liian vähän. Multa kuitenkin löytyy huumorintajua ja perusluonteeltani olen omasta mielestäni melko positiivinen. Mitä siis on tapahtunut?

Minne on unohtunut nauru? Onko se hukkunut näiden niin sanottujen ruuhkavuosien alle? Onko naurun sijaan mielen täyttänyt sata muistettavaa asiaa ja tietynlainen kireys?

Tuona haikeana, mutta lämminhenkisenä iltana tajusin, että haluan nauraa ja nauttia elämästäni enemmän. Aion jatkaa tätä tiettyä toipumisen matkaa ja tehdä töitä sen suhteen, että löytäisin naurun takaisin elämääni! Lisäksi tarvitsen lisää hetkiä, joissa voin olla vapautunut, ilman murheita.

Toivottavasti nämä tunteet löytävät tiensä tähän tavalliseen arkeenkin. Haluan, että perheenikin saisi nähdä ja kokea, että äiti osaa olla myös iloinen, nauravainen, huumorintajuinen ja vapautunut.

Nauruterapiaa ja hyviä hetkiä ihanien ihmisten kanssa. Niitä meistä jokainen on ansainnut itselleen.


Rakkaudella
Henna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.

Please write in finnish, if you want leave a comment.

Blogin kuvat ovat pääasiassa omiani, ellei toisin mainita.