keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Perheneuvolan asiakkaaksi


Tietynlainen toipuminen ja asioiden läpikäyminen on ollut omalta osaltani käynnissä joulukuusta 2017 asti. Tuolloin totesin niin itselleni kuin miehellenikin, että tarvitsen jonkunlaista keskusteluapua. Olin muuttunut itkuiseksi, raivoavaksi ja ahdistuneeksi. Tämähän ei näkynyt esimerkiksi töissä, mutta kotona kyllä ja kohteena oli oma perheeni. 


apua perheelle


Pahinta oli se oman pään sisältö. Ne kaikki ahdistavat ja negatiiviset ajatukset, jotka kohdistuivat ennen kaikkea itseeni, mutta myös perheeseeni. Varsinkin ahdistuksen tullessa kylään tajusin, että nyt alkaa olemaan liian tuttuja oireita ajalta, jolloin sairastin keskivaikeaa masennusta. En halunnut ajautua samanlaiseen tilaan, johon silloin aikanaan liittyi myös vahva halu kuolla pois. Nyt mulla on kuitenkin perhe ja ne pienet lapset, jotka tarvitsevat tasapainoisempaa äitiä kuin mitä olin viime vuodet ollut.

Hain neuvolan kautta apua ja tässä kohtaa pisteet julkiselle puolelle, koska ensimmäinen aika konsultoivalle psykiatriselle sairaanhoitajalle oli juuri ennen joulua, vain vajaa kaksi viikkoa siitä, kun olin neuvolan terveydenhoitajalle laittanut sähköpostia ensimmäistä kertaa.


Talven ja kevään kävin psyk.sh:lla, noin joka toinen tai kolmas viikko. Ensimmäinen kerta meni itkiessä, toisella kerralla oli jo vähän helpompaa. Pikkuhiljaa alkoi olo tasaantumaan ja huomasin, että varsinkin ahdistus hävisi. Huomasin myös, että oli jopa helpompi puhua puolueettomalle ulkopuoliselle kuin läheisille. Olo alkoi keventymään, tietyt ajatukset eivät olleet enää niin isoja mörköjä. Ne ajatukset, joita olin padonnut sisälleni jo pitkään.

On kuitenkin muutamia asioita, joihin haluan tukea, neuvoja ja apua. Sellaista kokonaisvaltaisempaa, tarvittaessa koko perhettä koskevaa.



apua perheelle


Perheneuvolan asiakkaaksi 

Huhtikuussa siirryin perheneuvolan asiakkaaksi. Ensimmäinen käynti jännitti ja toivoin, etten törmää tuttuihin siinä odotusaulassa. Odotellessa omaa aikaani minua alkoi myös ahdistamaan sen jännityksen lisäksi. Mietin mielessäni, että mie siellä teen? Tulinko turhaan? Millainen ihminen minua on vastassa? Minua myös hävetti.

Ensimmäinen käynti kesti yli tunnin. Vastassani oli erityissosiaalityöntekijä, joka on myös psykoterapeutti. Kävimme läpi syitä, miksi olin talvella hakenut apua ja miksi olen nyt siinä, häntä vastapäätä.

Keskustelumme aikana tuli selväksi, etten ole siellä turhaan, mutta minulle myös sanottiin, että hienosti olen jo työskennellyt itseni kanssa sekä työstänyt erilaisia asioita ja ajatuksia. Olen ihminen, joka tykkää ajatella ja analysoida, tunnustella ympäristöään, tehdä havaintoja. Joskus liikaakin, mutta enimmäkseen normaalin rajoissa. Tässäkin asiassa pitäisi olla tarkkana, ettei tule ylianalysointia, joka kääntyisikin itseään vastaan.

Toin keskustelussa esiin, että vähän hävettää, kun korttitaloni sortui niin helposti. Minulle kerrottiin hyvä vertaus ihmisen sietokyvystä asioiden suhteen:

"Kuvitellaan, että ihminen alkaa kämmenensä päälle pinoamaan palikoita, jotka kuvaavat elämän eri osa-alueita ja vastoinkäymisiä. Osa voi saada kuusi tai seitsemänkin palikkaa päällekkäin ennen kuin käsi alkaa tärisemään ja torni kaatuu. Toisten käsissä torni ei kestä edes sitä neljättä palikkaa." 

Me ihmiset olemme erilaisia, koemme ja tunnemme eri tavalla. Meillä on eri lähtökohdat, erilaiset tempperamentit. Siinä, missä yhdellä ei jokin asia tunnu missään, toinen itkee hysteerisenä vessassa, mutta jokaisella se raja tulee jossain vaiheessa vastaan. Se raja, kun malja läikkyy yli. Mun yksi raja oli se, että pojat katsovat pelästyneenä, kun äiti raivoaa ja saattaa viskata jonkun tavaran, onneksi ei poikia päin, mutta kuitenkin. Ei näin.

Kerroin myös, että mun olisi pitänyt ottaa tarjottu apu vastaan jo esikoisen vauva-aikana, mutta ei. Yritin kaikille ja ennen kaikkea itselleni näyttää, että mie kyllä pärjään ja että eihän tässä mitään hätää ole.  Itsehän halusin äidiksi. Masennukset ja kaikki piti olla selätetty. Minun pitäisi olla onnellinen. En kuitenkaan ollut osannut varautua, mitä kaikkea äitiys toisi hormoneidensa ja tunteiden vuoristoratojensa kanssa mukanaan. Enkä osannut varautua, miten vahvasti aikanaan  opitut, tietynlaiset väärät käyttäytymismallit kulkisivat riippakivenä mukana.

Minulle vastattiin, että ehkä silloin muutama vuosi sitten aika ei olisi ollut oikea ottamaan apua vastaan. Ehkä sitä olisi kuitenkin hangoitellut vastaan ja tietyllä tapaa yrittänyt suojella itseään. Joskus täytyy kulua aikaa eteenpäin, jotta ihminen tajuaa, että ehkä se apu olisi siinä jossain tietyssä tilanteessa ollut hyvä. Kun aikaa on kulunut eteenpäin, ihminen alkaa näkemään asioita eri tavalla ja on valmis käsittelemään tapahtunutta.

Nyt olen niin sanotusti vastaanottavaisessa tilassa ottamaan neuvoja ja ohjeita vastaan. Käymään asioita läpi, menneisyydestäni ja nykyisyydestäni. Kaikki tulevat keskustelukäynnit eivät tule olemaan miellyttäviä, mutta se on osa tätä prosessia. Tarkoituksena on purkaa tiettyjä käyttäytymismallejani ja oppia uusia malleja, miten toimia eri tilanteissa, esimerkiksi lasteni suhteen.


apua perheelle


Mitkä fiilikset ensimmäisen käynnin jälkeen?

Ensimmäisen perheneuvolakäynnin jälkeen olin helpottunut ja tietyllä tapaa innostunut. Oli ollut ihana keskustella ammattilaisen kanssa, joka haastoi ajattelemaan, mutta toisaalta myös tuki niitä omia havaintojani ja tuntemuksiani, joita olin jo ennestään työstänyt ja oivaltanut. Kaikista huojentavinta oli kuulla se, etten ole ihan hakoteillä. Että asiat ovat kaikesta huolimatta ihan hyvin sekä mulla on ihmisenä ja äitinä paljon vahvuuksia.

Kun sanoin haluavani tulla ehjemmäksi äidiksi ja ihmiseksi, todettiin mulle, että ihminenhän on syntyjään ehjä, mutta elämän mennessä eteenpäin ja erilaisten tapahtumien myötä ihmisen sisimmän päälle kertyy vastoinkäymisistä, lapsuudesta ja pettymyksestä kuoria, sellaisia kerroksia, jotka eivät anna sen ehjän ihmisen näkyä ja kuulua. Nämä kuoret täytyy pikkuhiljaa kuoria pois, jotta se ehjä ihminen pääsee taas kunnolla esille.

Tämän kortin haluan siis katsoa loppuun asti. Pääsen avautumaan ja analysoimaan ammattilaiselle, jotta säästän läheiseni omalta, jatkuvalta ajatusteni ja käyttäytymiseni analysoinnilta. 

Olkoon tämä oma kokemukseni esimerkki siitä, että matalan kynnyksenkin apua voi ja pitää hakea, jos siltä tuntuu. Ei sitä välttämättä tarvitse edes kuukausien mittaista hoitosuhdetta, muutamakin käyntikerta voi riittää, jotta saa tietyt solmut aukeamaan ja vastauksia joihinkin  mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Tiedän, että jostain syystä kaikki eivät meinaa apua saada, vaikka kuinka pyytäisivät ja se on väärin. Mielestäni jokaisen ihmisen hätä, se pienikin hätä pitäisi ottaa todesta, koska se on sitä ennaltaehkäisevää työtä lapsiperheiden ja ylipäänsä ihmisten hyväksi. Ennaltaehkäisy on tärkeää, koska sen avulla  mahdollisesti voidaan saada ihmisiä takaisin oikeille raiteille ennen kuin he eksyvät syvälle, pimeään metsään, josta sitten onkin vaikeampi löytää pois.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.


Rakkaudella
Henna



Postauksen kuvitus: Pixabay


2 kommenttia:

  1. Ihanaa että sait apua heti sitä haettuasi ja asiat toimivat kuten kuuluu ❤ On tärkeää päästä puhumaan asioista ja selvittämään päätään. Tsemppiä ❤��

    VastaaPoista

Piditkö tästä tai jostakin muusta tekstistäni?
Mielestäsi mielenkiintoista/puhuttelevaa postausta saa jakaa! :)

Kommenttejakin saa jättää ja olisin iloinen, jos jättäisit vierailustasi pienen muiston :) ♡
Kommenttien hyväksyntä on käytössä.

Please write in finnish, if you want leave a comment.

Blogin kuvat ovat pääasiassa omiani, ellei toisin mainita.